Durbuyn kreivikunta

Läänin Durbuyn oli feodaalinen valtion Basse-Lotharingia .

Alun perin Durbuyn maa oli osa Condrozin kreivikuntaa .

On täysi syy uskoa, että Bérenger kreivi Lommensis ja jälkeläinen Evrard de Frioul , välitetään laskee Namurin maan Durbuy . Tällöin olisi jäänne allodial perintöä on evrard-Ansfrid.

Otto III: n ( 983 - 1002 ) alaisuudessa melkein koko Condroz siirtyi Liègen prinssi-piispojen käsiin . Durbuy, kuten muutkin erillisalueet , pysyi kuitenkin Namurin kreivien luona .

Vuoden viimeisellä neljänneksellä XI nnen  vuosisadan , sijaitsee Durbuy kreivi Henry, poika Albert II de Namur ja veli Albert III . Voimme olettaa, että sitä on pidettävä appanagena , jonka kreivi muodostaa nuoremman poikansa hyväksi. Henri näyttää asuneen ainakin vuoteen 1089 saakka .

Jälkeen Henry I st , Durbuy pidettiin Earl Godfrey, joka oli veli Godfrey Namur , poika Albert III.

Vuonna 1124 Godefroid oli kuollut, ja hänen poikansa Henri, läänin perillinen, oli vielä lapsi. Hänen äitinsä oli naimisissa uudelleen lordi Godefroid d ' Eschin kanssa , joka holhouksessa kutsui itseään Durbuyn kreiviksi.

Vuonna XII : nnen  vuosisadan , koti Durbuyn piti mennä pois ja hänen perinnöstään välitetään Henry sokeille , poika Godefroid de Namur. Durbuyn kreivikunta yhdistettiin sitten La Rochen maakuntaan .

Vuonna 1163 Henri l'Aveugle luovutti sisarelleen Alix de Hainautille kaikki hänen rautatiealueensa Durbuyn läänissä.

Durbuyn lääni yhdistetään vihdoin Luxemburgin läänin kanssa .

Luettelo Durbuyn laskelmista

Huomautuksia

  1. Léon Vanderkindere , Belgian ruhtinaskuntien alueellinen muodostuminen keskiajalla , voi.  II, Bryssel, H. Lamertin,1902( uusintapainos  1981), 88  Sivumäärä ( lue verkossa ) , s.  212-213
  2. Léon Vanderkindere , op. cit. , s. 222.
  3. Léon Vanderkindere , op. cit. , s. 191.
  4. Léon Vanderkindere , op. cit. , s. 213.
  5. Léon Vanderkindere , op. cit. , s. 223.
  6. Léon Vanderkindere , op. cit. , s. 225.
  7. Léon Vanderkindere , op. cit. , s. 225-226.
  8. Léon Vanderkindere , op. cit. , s. 224 ja 226.
  9. Léon Vanderkindere , op. cit. , s. 226.

Katso myös