Vuonna kielitiede The nominatiivin ( lyhenne : substantiivi ) on sija ilmaisemiseen syntaktinen funktio on aihe , joka transitiivisten tai intransitiivisia verbi , toisin sanoen aktiivista ainetta kutsutaan näyttelijä (vuonna aktiivinen taipuvaisille ), tai potilaan aihe (passiivisessa taipuvaisille) . Vanhassa ranskalaisessa kieliopissa sitä kutsutaan tapauksen aiheeksi .
Nominatiivia käytetään joko ilmaisemaan lauseen aihe tai osoittamaan kohteen ominaisuus nominatiivissa ( hän on mies , hänestä tulee mies , hän näyttää olevan mies ). Toisaalta vokaali palauttaa väliintulon, huutomuodon . Nominatiivin käyttö voi vaihdella taivutuskielten välillä . Sen toiminta ilmentymisen kohteena, se luonnehtii, kanssa akkusatiivissa , akkusatiivin kieli . On olemassa erilainen järjestelmä, jota kutsutaan ergatiiviseksi kieleksi , jolle on ominaista ergatiivinen ja absoluuttinen .
Kielillä, joilla on kieli, kuten saksa tai latina , nominatiivi voi olla sanan normaali muoto , sanakirjan muoto, jota kutsutaan lemmaksi . Tämä ei ole totta kaikilla kielillä: esimerkiksi sanskritissa nimiä mainitaan usein niiden morfologisen teeman alla ilman loppuja: aśva- , "hevonen" (eikä aśvas ).
Homo magnus est. ("Mies on loistava.") Homo ( -inis , maskuliininen substantiivi) on subjekti, joten hän on nominatiivissa , ja magnus ( a, um , adjektiivi) on samassa tapauksessa, koska hän on kohteen attribuutti (johtuen verbistä olla).
Homo epistulam legit. ( "Mies lukee kirjain.") Homo ( -inis , maskuliininen nimi) on aihe, joten on nominatiivissa, kun taas epistula ( -ae , feminiininen nimi) on suora esine täydennys , ja siksi että akkusatiivi tapauksessa .
Der Mann ist Groß. ("Mies on pitkä.") Mann ( ¨-er , substantiivi masc.) On aihe, siksi hän on nominatiivi , ja groß (adjektiivi) on samassa tapauksessa, koska hän on kohteen attribuutti (johtuen verbi olla).
Der Mann liest den Brief. ("Mies lukee kirjainta.") Mann ( ¨-er , maskuliininen substantiivi) on subjekti, joten hän on nominatiivi, kun taas Brief ( -e , maskuliininen substantiivi) on suora kohde ja siis tapaukselle akkusatiivi .
Ranskan entinen pitänyt declination molemmissa tapauksissa: aiheen tapaus (vastaten nominatiivin ja vocative ), ja jos ruokavalio , jota käytetään kaikissa muissa tapauksissa peräisin akkusatiivin latina. Vastustimme siis yksikkölii-seiniä (aihetapaus), seiniä (hallintotapaus) ja monikkoa li-seiniä (aihetapaus), seiniä (hallintotapaus). Joskus yksittäinen aihetapaus oli hyvin erilainen kuin muut: li cuens , le tale (sing.), Li tale , les contes (plur.), Latinasta tulee, -itis ([keisarin seuralainen], " count ") . Oikeat nimet tarjoavat usein esimerkkejä: Georges / George ; Gui / Guyon ; Guennes / Ganelon jne.
Nykyaikaisen ranskan ainutlaatuinen muoto johtuu useimmiten tapausjärjestelmästä, joka selittää monikon "S" (loppu latinalaisessa muodossa - as , - os tai - es ). On kuitenkin olemassa useita poikkeuksia, joissa tämä on säilynyt, pääasiassa henkilökohtaisten nimien osalta: ex. prestre / provoire ("pappi"); esi-isä / esi- isä ("esi-isä"); petturi / petturi ("petturi"); suer / seror ("sisar") ja monet etunimet . Joissakin tapauksissa sekä tapaus- että ruokavaliotapaukset ovat jatkuneet modernilla kielellä, toisinaan eri merkityksillä: näin on kaveri / poika ; poikaystävä / kumppani ; isä / herra ; paimen / pastori ; nunna / nonnain ja huora / huora .