Chisholm v. Georgia | |
Yhdysvaltain korkein oikeus | |
Yleistä tietoa | |
---|---|
Koko nimi | Alexander Chisholm, toimeenpanija v. Georgian osavaltio |
Esitetty kysymys | Voivatko valtion kansalaiset haastaa osavaltioiden hallitukset liittovaltion tuomioistuimessa? |
Lähetetty | Elokuu 1792 |
Vetosi | 5. helmikuuta 1793 |
Päätetty | 19. helmikuuta 1793 |
Vastaus annettu | Neljällä äänellä 1: llä tekemällään päätöksellä tuomioistuin katsoi kantajan puolesta, että perustuslain 3 artiklan 2 jakso kumosi valtioiden suvereniteettisen koskemattomuuden ja myönsi liittovaltion tuomioistuimille myöntävän valtuuden käsitellä riitoja. yksilöiden ja valtioiden välillä. Näin ollen valtion käyttäytymistä voitiin valvoa oikeudellisesti. |
Peruutus | yksitoista muutos 4. maaliskuuta 1794 |
N o tapauksen | 2 US 419 (1793) |
Lakiala | Perustuslakioikeus |
Linkkikotelo | https://www.oye.org/cases/1789-1850/2us419 |
Keskustelut linkki | https://supreme.justia.com/cases/federal/us/2/419/ |
Enemmistön mielipide | |
Tuomari | John Jay , John Blair , James Wilson ja William Cushing |
Erimieliset mielipiteet | |
Tuomarit) | James Iredell |
Chisholm vastaan Georgian osavaltio ( Chisholm v. Georgia ) vuonna 1793 annettua tuomiota pidetään Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden ensimmäisenä päätöksenä, jolla on merkittävä vaikutus maan instituutioiden toimintaan. Se keskeytettiin vuonna 1795 , kun perustuslain yhdennentoista muutos hyväksyttiin .
Vuonna 1792 , Alexander Chisholm ja Etelä-Carolinassa , toimeenpanija Robert Farquhar tahdon, haastoi valtion Georgian korkeimmassa oikeudessa korvausta myymien tavaroiden Farquhar valtiolle aikana Vapaussodan , hän vaati korvausta on £ 100,000 rahaa käsittää velan määrä korolla. Yhdysvaltain oikeusministeri Edmund Randolph edusti kantelija, kun taas vastaaja kieltäytyi osallistumasta todeten, että kuin suvereenin valtion ei voitu nostaa ilman sen lupaa.
Tehdyssä päätöksessä 19. helmikuuta 1793, tuomioistuin julisti olevansa kantajan puolesta. Huomautuksissaan hän totesi, että perustuslain 3 artiklan 2 jakso tosiasiallisesti kumosi valtioiden suvereniteettisen koskemattomuuden ja valtuutti liittovaltion tuomioistuimet ratkaisemaan valtioiden ja kansalaisten väliset ristiriidat.
Tuomio oli ratkaiseva antamiseen XI nnen tarkistuksen kongressi4. maaliskuuta 1794 ja ratifioitu 7. helmikuuta 1795, ja kaikki Chisholmin jälkeen aloitetut oikeudenkäynnit kumottiin. Pohjimmiltaan tämä esti nyt yhden valtion (liittovaltion tai ulkomaisen) kansalaisia haastamasta toista valtiota. Tästä huolimatta on edelleen mahdollista aloittaa menettely valtiota vastaan, jos valtio hyväksyy sen tai jos kongressi kumoaa neljännentoista muutoksen nojalla kyseisen valtion koskemattomuuden - vrt. Fitzpatrick v. Bitzer (in) 427 US 445 (1976).