Laminiini

Laminiinien ovat tärkeimmät proteiinin osien tyvikalvon , lukuun ottamatta kollageeni. Laminiinin eristettiin ensimmäistä kertaa hiiren sarkooma EHS2 puolivälissä XX : nnen  vuosisadan Timpi ja Rupert (Saksa). Laminiinimolekyylit erittyvät tyvikerroksen alla olevan korion epiteelisolujen (1 ketju) ja sidekudossolujen (2 ketjut) avulla.


Rakenne

Laminiinien ovat perhe on proteiineja , erityisesti suuri heterotrimeeristen glykoproteiineja, joiden molekyylipaino on 400-1000 kDa.

Lamiinit koostuvat yhdistämällä 3 polypeptidiketjua: a (alfa), p (beeta) ja y (gamma). Nämä kolme ketjua, jotka koodaavat erilliset geenit, on kytketty yhteen disulfidisiltojen avulla. Laminiinilla on epäsymmetrinen ristinmuotoinen morfologia, jossa on kolme lyhyttä ja yksi pitkä käsivarsi. N- ja C-terminaaliset päät vastaavat vastaavasti lyhyitä ja pitkiä varsia. (Katso kaavio)

Laminiinilla on 3 suurta reseptoriperhettä. Nämä sitoutuvat pääasiassa a-ketjujen C-terminaaliseen pallomaiseen alueeseen. Integriinit ja proteoglykaanien on sulfatoitu glykosaminoglykaanien on kiinnitetty kaikkiin α ketjut, toisin kuin dystroglycan, joka spesifisesti sitoutuu α1 ja α2 ketjuja. On myös proteoglykaaneja, jotka voivat sitoutua p- ja y-ketjuihin, ja heparaanisulfaattia a- ja p-ketjuihin. Lisäksi p- ja y-ketjut sitovat kollageenimolekyylejä. Lisäksi laminiini voi sitoutua spesifisten sitoutumiskohtien ansiosta nidogeeniin, kollageeniin IV, integriineihin ja lopuksi proteoglykaaneihin (GAG: t: sulfatoidut glykosaminoglykaanit)


Laminiinin isoformit

On 5 a-ketjun alayksikköä, 3 p: lle ja 3 y: lle. Tämä monimuotoisuus sallii erilaisia ​​yhdistelmiä. Siten vuonna 2006 tunnistettiin 15 erilaista laminiinien isoformia.

Taulukko erityyppisistä laminiineista, niiden koostumuksesta ja sijainnista:

Nimet Muut nimet Sävellys Sijainti
Laminiini 1 EHS-laminiini a1β1y1 Epiteeli ja endoteeli
Laminiini 2 Merosin a2β1y1 Synapsi
Laminiini 3 S-laminiini a1β2γ1 Viikset lihakset ja ääreishermot
Laminiini 4 S-Merosin a2β2γ1 Myotendiininen risteys ja trofoblastit
Laminiini 5 a3β3γ2 Pohjalevy limaista ja siirtymävaiheen epiteelia
Lamiini 6A K-laminiini a3β1y1 Epiteeli
Lamiini 7A Ks-laminiini a3β2γ1
Lamiini 8 a4β1y1
Laminiini 9 a4β2γ1
Laminiini 10 a5β1y1 Dermin ja orvaskeden välissä
Laminiini 11 a5β2γ1
Lamiini 12 a2β1γ3
Laminiini 14 a4β2γ3
Laminiini 15 a5β2γ3

Roolit ja toiminnot

Laminiinilla on useita solutoimintoja.

Hermoston tasolla fasciculation sallii aksonien pidentymisen. Tämä johtuu solunulkoisen matriisin laminiinien ja aksonien pinnalla ilmentyvien spesifisten molekyylien integriinien välisestä vuorovaikutuksesta.

Lamiinit ovat mukana myös solujen migraation ilmiöissä, myös alkiongeneesin aikana. Lisäksi on osoitettu, että tietyt solut kulkeutuvat matriinilla, joka sisältää laminiinia, jota ne itse erittävät.

Laminiinit 5, 6 ja 7, jotka sijaitsevat hemi- desmosomien , tarttuvien liitosten tasolla, osallistuvat epiteelisolujen koheesioon niiden tyvipintojen tasolla (kaudaalisten) ja mahdollistavat siten niiden polaarisuuden määrittämisen.

Lamiinit 1 ja kollageeni IV muodostavat verkon, joka muodostaa tyvikalvon rungon kudosten rakenteellisen ja toiminnallisen ylläpidon saavuttamiseksi.

Patologiat

Geneettisesti toimimattomat laminiinit ovat mukana tietyissä patologioissa.

Laminiinien a2-alayksikön mutaatio johtaa synnynnäisestä lihasdystrofiasta vastuussa olevan tyvälevyn rakenteen menetykseen . Tämä patologia on seurausta lihassolujen kuolemasta, joka johtuu integriinien laminiinien lähettämän selviytymissignaalin puuttumisesta.

Perifeerisissä hermoissa laminiini α2-alayksikön puuttuminen on vastuussa ääreishermojen viallisesta myelinaatiosta .

Lamiinit 5 ja 6 sekä laminiinien α3-, β3- ja γ2-alayksiköt edistävät dermoepidermaalista yhteenkuuluvuutta. Näiden mutaatio voi johtaa yhteiseen epidermolysis bullosaan, toisin sanoen epänormaaliin keratinosyyttien tarttumiseen ihokupliin ja vaurioihin kurkunpään, ruoansulatuskanavan ja hengitysteiden limakalvoissa.

Huomautuksia ja viitteitä

  1. Jean Thivolet, Daniel Schmitt, Ihon biologia, osa 233, INSERM-painos, s.  93
  2. Nicole Kresge, Robert D. Simoni ja kaikki, "Laminiinin eristäminen ja lokalisointi Rupert Timplin toimesta", The Journal of Biological Chemistry, 2006. http://www.jbc.org/content/281/38/e30. Full ? maxtoshow = & HITS = 5 & hits = 5 & RESULTFORMAT = & searchid = 1 & FIRSTINDEX = 0 & sortspec = PUBDATE_SORTDATE + desc & resourcescetype = HWCIT , käytetty 12. toukokuuta 2012.
  3. Jacques Berthet, biologian sanakirja, painos De Boeck ja Larcier, 2006, s.  496
  4. Daniel Richard, Nathalie Giraud ym., Biologie License, Édition Dunod, 2010, s.43.
  5. BACHY Sophie, Laminiini 5: n ja syndecanne 1: n vuorovaikutuksen tutkimus, Université Lyon I, Tiede elämästä ja maasta, 2006
  6. http://www.lm.lncc.br/nomenclatures käytetty 26. huhtikuuta 2012.
  7. Mark F. Bear, Barry W. Connors Co, neurotiede tutkitaan aivojen, 3 th  edition, Editions Pradel, 2006, s.  728
  8. Gerald Karp, Cellular and Molecular Biology, 3 th  edition, Editions de Boeck 2004, s.  251
  9. J.Poirier, JL Ribadeau Dumas, molekyyli- histologia, 5 th  painos, julkaisija Masson, s.  73 .
  10. http://www.ulysse.u-bordeaux.fr/atelier/ikramer/biocell_diffusion/gbb.cel.fa.103.b3/content/cours08.htm käyty 26. huhtikuuta 2012
  11. Anne-Laure Bolcato-Bellemin and Co., Fundamental Bases in Physiopathologies, John-Libbeley, eurotext, maaliskuu-huhtikuu 2004, http://www.jle.com/fr/revues/medecine/hpg/e-docs/00 /03/FF/6C/article.phtml