Simon carmiggelt

Simon carmiggelt Kuva Infoboxissa. Simon Carmiggelt (1973) Elämäkerta
Syntymä 7. lokakuuta 1913
Haag
Kuolema 30. marraskuuta 1987(74-vuotias)
Amsterdam
Kansalaisuus Hollannin kieli
Toiminta Kirjailija , lehdist kolumnisti , toimittaja , käsikirjoittaja , runoilija , vastarintataistelija
Sisarukset Jan Carmiggelt ( d )
Muita tietoja
Palkinnot
allekirjoitus

Simon Johannes Carmiggelt ( Haag ,7. lokakuuta 1913- Amsterdam ,30. marraskuuta 1987), Hollantilainen kirjailija , kirjailija, lukuisilla eri salanimillä, runoja, luonnoksia, lukuisia tarinoita ja yhtä suurta romaania (jonka hän myöhemmin kielsi). Mutta ensisijaisesti hänen kirjoituksilleen ja sarakkeilleen, jotka hän kirjoitti huomattavassa määrin, hän on velkaa suosionsa, erityisesti ne, jotka julkaistaan ​​päivittäin hollantilaisessa Het Parool -lehdessä salanimellä Kronkel .

Nuoret

Carmiggelt vietti lapsuutensa kotikaupungissaan Haagissa . Hänen äitinsä Jeanne piti hattu kauppaa; hänen isänsä oli ruokamyyjä. Hän tuli sosialistisesta taustasta , päättäväisesti antifasistinen .

Kuljettajan käynnistys

Carmiggelt aloitti toimittajana , ensin Het Vaderland ja vuodesta 1932 sanomalehden Vooruit Haagin painos Alankomaiden sosialistinen päivittäin Het Volk , kuten teatteri- ja elokuva kolumnisti . Siellä hän alkoi kirjoittaa Haagiin liittyviä lyhyitä muistiinpanoja nimellä Kleinigheden (' kertoimet ja loppu '). Samana vuonna hän julkaisi jakeita työttömyydestä De socialistische Gids -lehdessä . Carmiggelt oli energinen nuori mies vahva poliittinen vakaumus, ja hänen huolensa nousu natsismin vuonna Saksassa johti hänet vuonna 1938 ottamaan nyrkkeily oppitunteja . "Halusin pystyä puolustamaan itseäni", hän sanoo siitä, "mutta taistelin huonosti." Kotibistroossa hän tapasi muotitoimittaja Tiny de Goeyn, jonka kanssa hän meni naimisiinSyyskuu 1939. Seuraavan vuoden helmikuussa syntyi hänen tyttärensä Marianne jaMarraskuu 1942 hänen poikansa Frank.

Toinen maailmansota

Kun saksalaiset hyökkäsivät Hollantiin, he vaativat painokoneita ja normoitua paperia. Protestinä Carmiggelt erosi lehdestä ja tuli freelance-kirjailijaksi; Tässä ominaisuudessa hän kirjoitti erityisesti mainostekstejä Scheveningenin merenrantakaupungin lähellä Haagia lähellä ja vastasi psykologisten raporttien kirjoittamisesta Stichting Psychotechniekille. Hän sitoutui myös kirjoittamaan monimutkaisen etsiväromaanin "Johan Justus Jacob", joka ilmestyi päivittäisissä sarjoissa; Lisäksi tarina julkaistiin vain kerran, eikä itse Carmiggeltin nimenomaisesta pyynnöstä enää koskaan sen jälkeen. "Nuorekas virhe", hän julistaa, "kun satun ajattelemaan sitä, se ei ole koskaan ilman hämmennystä. Kirjoitin tarinan päivä päivältä ja lykkäsin lopputulosta jatkuvasti. Koska jokainen jakso merkitsi minulle leipää vielä yhden päivän, ja sitä varten yritin aina kuvitella uusia juoni- ja seurauksia. Vaimoni kanssa jouduin vihdoin viettämään kokonaisia ​​iltoja mietiskellessäni, miten voisin päästä loppuun. '

Ystäviensä välityksellä hän osallistui Amsterdamissa maanalaiseen Het Parool -lehtiin , jonka tuotannon ja jakelun hän varmisti - kaikki korkean riskin toiminnot, joiden seurauksena 'asukas pidätti Carmiggeltin raidan aikana ja päätyi vankila. Mukana suoritetuista koetuksista hän onnistui välttämään suurimman osan heistä heittämällä heidät kiireesti hylättyyn rakennukseen. Hänen veljensä, jonka SS pidätti juutalaisten avustamisesta ja ruoan annostelukorttien laittomasta jakamisesta laittomille, oli kuitenkin kuollut Vughtin keskitysleirillä, jossa häntä pidettiin.

Viikon kuluttua todisteiden puuttuessa vapautettu, hän aloitti välittömästi laiton toimintansa, ja sodan viimeisen vuoden aikana hän toimi Het Paroolin toimittajana. Hänen elämäkerransa uskovat, että hän löysi sodassa kokemuksensa selityksestä Carmiggeltin myöhemmälle pessimismille ja ennen kaikkea vahvoille totalitarismia vastustaville (ja siksi myös antikommunistisille) kannoille - kannoille, joita hän puolusti myös kiihkeästi siinä määrin, että vuonna 1956 , Unkarin kansannousun jälkeen, hän liittyi raivokkaaseen joukkoon, joka oli kiireinen hyökkäämässä De Waarheid -lehden, Hollannin kommunistisen puolueen urut, uutishuoneisiin.

Vapautumisen jälkeen Het Parool muuttui aidoksi päivittäiseksi päiväksi, ja Carmiggeltille uskottiin taiteiden osan ohjaus. Hän kirjoitti teatteri- ja elokuvakatselmuksia, mutta aloitti myös kuuluisien lippujen kirjoittamisen, ensin kolme viikossa, sitten yhden joka päivä: ensimmäinen Kronkel (nimeltään 'sinousity', 'käärme'), jolla hänen nimensä julkaisi, Julkaistu25. lokakuuta 1946, sarjan alku, joka jatkuu kirjoittajan kuolemaan asti Marraskuu 1987, sisältää yli 10 000. De Arbeiderspers -julkaisukeskus julkaisi vuosittain valikoiman 50 viestiä edellisen kalenterivuoden aikana julkaistuista . Joskus näitä kokoelmia havainnollistivat sarjakuvapiirtäjät, kuten Peter Vos, Charles Boost, Otto Dicke ja Peter van Straaten.

Tyyli ja teema

Simon Carmiggelt oli kaiken kaupan kirjallinen tunkki. Äsken lainatun lisäksi hän kirjoitti vuosina 1948-1956 kolme ironista runokokoelmaa, salanimellä Karel Bralleput (litt. 'Charles Esbroufeur'), ​​julkaistiin yhdessä vuonna 1961 nimellä Torren aan de lijm (litt . 'Tahmeat kovakuoriaiset'). Monien vuosien ajan Annie MG Schmidtin seurassa hän matkusti Alankomaihin pitämään luentoja; tuotti myös tekstejä lauluntekijöille, kuten Wim Sonneveld ja Wim Kan; kirjoitti nokkelia elokuvakommentteja, minkä jälkeen hän itse puhui ääninä; ja luki otteita hänen teoksistaan, joka viikko yleisradiossa VARA-radiossa ja joka kuukausi julkisessa televisiossa VARA-televisie , jossa hän luki myöhään illalla sillä irtoavalla ja kuivalla sävyllä, joka on hänen puhdas, yksi hänen viestit, kutsumerkin jälkeen, tunteellisen tunnelman , kirjoittanut Duke Ellington .

Carmiggeltin aikakirjat ovat ainutlaatuisia koko hollanninkielisellä alueella ja varmasti paljon pidemmälle. On totta, että Flanderissa harjoittavat tätä lajityyppiä myös erilaiset kirjoittajat, vaihtelevalla menestyksellä, mutta Kronkels ovat edelleen vertaansa vailla. Niille on ominaista melankolinen, toisinaan synkkä sävy ja ironinen sorkkakielen käyttö; Carmiggeltin muistiinpanot eivät kuitenkaan koskaan näytä pakotetuilta tai tapaisilta. Hän oli tilannehuumorin mestari: hän tarkkaili tarkasti ja loi sitten kuvan tai vertailun, "jossa", Kees Fens sanoo, "koko mies kutsutaan, mies paitsi ulkona myös sisätiloissa". Monissa hänen viesteissään on vaatimattomia ihmisiä, pettyneitä, laiminlyötyjä, tavattuja baareissa ja kahviloissa, yleensä Amsterdamissa, jonne kirjoittaja oli asettunut. Hänen suosikkikohteitaan olivat: bistro, lemmikkieläimet (etenkin kissat), lapset (erityisesti omat ja lapsenlapsensa) ja vanhat ihmiset sekä pienet tosiasiat ja arkielämän tapaukset.

Carmiggelt ei kirjoittanut viestejä uutishuoneisiin; hän kirjoitti ne kotona, puiston penkillä, bistrossa - 1970-luvun alkupuolella hänellä oli ongelmia alkoholismin kanssa - kahvilaterasseilla jne. aina poikkeuksetta yhden kauniin kynän kanssa, joka muodostaa sen laajan kokoelman. Kun lippu oli valmis, hän jätti sen lähelle etuoveaan tähän tarkoitukseen kiinnitetyssä laatikossa ovikellonsa alle. Sanomalehden kuriiri tuli joka päivä ottamaan vastaan ​​toimitus.

Juuri kävellessään kaupungissa hän löysi aiheensa: hän tarttui yksityiskohtiin joistakin banaalisista tapahtumista tislaamaan kokonaisen tarinan; kuunteli ihmisiä ja hyödynsi sitten keskustelun osia, siirtäen heitä, järjestäen niitä uudelleen, vahvistamalla niitä, muotoilemalla ja rakentaen tarinoita niistä. Joskus hän ryhmitteli ja integroi kerätyt tiedot useiden viikkojen aikana, minkä jälkeen hänestä tuli kronikka; joskus hänen aikakirjat tuntuivat suoraan vangituksi paikan päällä. Joka kerta lukijalle tuntuu, että tällainen kuvattu anekdootti toistuu lukemattomia kertoja päivittäin: jokaisella esiin tuomalla tilanteella on hyve olla olennaisesti tunnistettavissa ja mahdollistaa tunnistamisen päähenkilöiden kanssa.

Carmiggeltin kirjallisen muunnoksen etuoikeutettu paikka on Amsterdamin bistro; se on koeputki, jossa ihmisen reagoivat aineet saatetaan kosketuksiin toistensa kanssa ja jossa kemiallinen reaktio voi tapahtua, alkoholi ottaa katalyytin sijasta . Bistro on lisäksi paljon enemmän kuin lepopaikka tai ohimenevä turvasatama; vakituisille pylväät, jotka eivät ole kaukana ylellisyydestä, saavat eksistentiaalisen merkityksen; näille elämän rinteille bistron vierailu ja sen varmistama juopuminen muodostavat selviytymisstrategian, vaikka samanaikaisesti on käytettävä muita strategioita alkoholin väärinkäytön naamioimiseksi, kieltämään se, perustelemaan se, järkeistämään sitä , etsi sille alibis. Seuraava kohta, joka on otettu yhdestä Kroegverhalenista ('Bistro-tarinat'), on tältä osin merkittävä:

Eräänä päivänä näin hänen (tällaisen ja sellaisen bistron kimppu) ajavan röyhkeän parin ulos bistrosta , minkä jälkeen hän palasi sanoen nämä sanat: 'Nämä eivät ole heidän paikkansa täällä. Nämä ovat ihmisiä, jotka juovat mielihyvää varten (julkaisussa Een kat ).

Tämä eksistentiaalinen laajuus, jolla kuvatut tilanteet ylittävät puhtaasti anekdotisen tason, lisäämällä empatiaa ja muuttumatonta hyväntahtoisuutta, jolla kirjoittaja herättää ihmisiä ja tilanteita, sijoittaa Kroegverhalenin toiseen rekisteriin kuin, s. Esimerkiksi Breves de comptoir mukaan Jean-Marie Gourio , joille on tunnusomaista niiden koomisia puolella ja niiden terävähkö huumori. "Ei koskaan", Jan Greshoff kirjoitti , "hän on henkinen jonkun tai jonkun kustannuksella." Tämän lempeän ironian, Carmiggelt jakaa flaaminkielisen kirjailijan Willem Elsschotin kanssa , jota hän ihaili eniten ja jonka kanssa hän ystävystyi; hänen tapaamistaan ​​hänen kanssaan hän antaa myös raportin julkaisussa Ontmoetingen met Elsschot (1985). Muita kirjailijoita, joista hän erityisesti piti, ovat Kurt Tucholsky , Anton Tchekhov ja Nescio .

Kirjoittajan näkökulma, erityisesti hänen Kroegverhalen-kirjassaan , on ambivalentti: sekä sisällä että ulkopuolella, sekä osallistuminen että etäisyys; osallistuminen, koska osallistuminen libatoihin, siihen pisteeseen, kuten olemme edellä huomauttaneet, alkoholiriippuvuuden vähentämiseen; etäisyys, koska näyttää siltä, ​​että se turvaa tarkkailijan asemassaan, eikä koskaan unohda transkriptioristin rooliaan, kirjallisuuden välittäjänsä tehtävää; ulkopuolella, koska sen mukaan, mitä hänen kirjoituksistaan ​​voidaan päätellä, kertoja johtaa olemassaoloa ilmeisesti ilman historiaa, pyörii täydellisen avioliiton onnellisuuden; sisällä, koska mitä tiedämme todellisuudessa? Palava suhde kirjailija Renate Rubinsteinin kanssa , paljastus, jonka hän on tehnyt postuumsessa kirjassa, jos se tuntuu joillekin epätavalliselta, ainakin estää meitä saamasta kirjaimen liian vesitettyä kuvaa.

Palkinnot

Carmiggelt kruunattiin useita kertoja: vuonna 1953 hän sai Haagin säätiön palkinnon Jan Campert, vuonna 1961 hänelle myönnettiin Constantijn Huygens -palkinto koko työstään, vuonna 1967 viisivuotinen Boekenverkopersprijs -palkinto ja vuonna 1977 korkein palkinto Hollantilainen kirjallisuuden kunniaksi: Tällä PC Hooft palkinnon .

Käännökset

Useista hänen seteleistään on tehty käännöksiä englanniksi, saksaksi ja venäjäksi. Tietojemme mukaan ranskankielistä käännöstä ei ole toistaiseksi ilmestynyt (2007).

Bibliografia

Viite

Ulkoiset linkit

Musiikkiin liittyvät resurssit  :