Arabeske (Schumann)
Robert Schumann kirjoittaa arabeskensa C-duuri , op. 18 Wienissä vuonna 1839, kun hän oli 29-vuotias. Hän omistaa teoksen Friederike Serrelle, jolle hän omisti myös Blumenstückinsa D-duuri , op. 19.
Asiayhteys
Syksyllä 1838, Schumann vasemmalle Leipzig varten Wien . Hänen suhde Clara Wieckiin on saavuttanut paluun, koska Claran isä vastustaa kiihkeästi kaikkea, mikä voi häiritä tyttärensä pianistiuraa, ja ei hyväksy voimakkaasti Schumannia mahdollisena vävynä. Maantieteellisesti, mutta ei emotionaalisesti irrotettuna Clarasta, hän pystyy kommunikoimaan hänen kanssaan vain kirjeillä ja oman musiikkinsa kautta. Tätä on ehdotettu selitykseksi tälle työlle, jossa vaihtelevat nostalgiset kohdat ja vankemmat julistavat jaksot.
Wienissä Schumann löysi masennuksen ja ammatillisen pettymyksen. Siitä huolimatta hän onnistuu luomaan joitain merkittäviä armon ja viettelevän viehätyksen sävellyksiä kirjallisesti (kuten hän sanoo) "kevyemmällä, naisellisemmalla tyylillä". Kirjeessään15. elokuuta 1839Ernst Beckerille Schumann luonnehtii Arabeskea ja Blumenstückiä "herkiksi - naisille". Siihen vaikuttaa Christian Schubartin musiikkiestetiikkaa käsittelevä kirja ( Ideen zu einer Aesthetik der Tonkunst , Wien 1806), jossa Arabesken avain C- duuri identifioidaan lapsellisen ja yksinkertaisen kanssa, jättäen voimakkaammat tunteet diésées-sävyihin. . Schumann kirjoitti vuoden Arabeske n luomisesta , "ei koskaan katso itseäni taas toisena Johannes Paavali tai Beethoven II [...] Olen valmis olemaan kymmenen kertaa vähemmän kuin muut ja vain jotain itselleni” .
Kuvaus
Termiä "Arabeske" käytetään tässä runollisena metaforana paitsi kukkakoristeiden kuvaamiseksi, myös Schlegelin kielellä ehdottamaan orgaanisten nestefragmenttien järjestelmää, joka ylittää keinotekoiset klassiset muodot. Schumann käyttää muokattua rondomuotoa poimiakseen ”ABACA” -rondomuodon. A-osan päälyrinen makeus vuorotellen kahden voimakkaamman B-jakson (Florestan) ja "C" ja upean mietteliän Epilogin (Eusebius) kanssa. Teos liikkuu sujuvasti vastakkaisten tunnelmien välillä ja näyttää päättyvän lempeällä muistutuksella avoimuudesta. Seuraavasta jyrkästä jälkiseurasta - zum Schluss ( "loppuun" ) tulee herkullinen yllätys.
Schumannin alkuperäiset metronomiset merkinnät tälle teokselle näyttävät olleen liian nopeita. Clara Schumann, myöhemmin tarkistaa ne: Leicht und zart ( "kevyt ja hellä" ) ( 
= 126), Minore I Etwas langsamer ( "vähän hitaammin" ) ( = 112) ja Minore II ( = 120).
Bibliografia
- (en) Brian Schlotel, ”Schumann ja metronomi” , julkaisussa Alan Walker (toim.), Robert Schumann: Mies ja hänen musiikkinsa , Lontoo, Barrie & Jenkins,1972, 489 Sivumäärä ( OCLC 1029275 )
- François-René Tranchefort ( ohjaaja ), Opas pianolle ja cembalolle , Pariisi, Fayard , coll. "Musiikin välttämättömät",1987, 867 Sivumäärä ( ISBN 978-2-213-01639-9 , OCLC 17967083 )
- (en) John Daverio , Robert Schumann: "Uuden runoajan aikakauden julistaja " , Oxford University Press ,1997
- Guy Sacre , Pianomusiikki: säveltäjien ja teosten sanakirja , voi. II (JZ), Pariisi, Robert Laffont , kokoonpano "Kirjat",1998, 2998 Sivumäärä ( ISBN 978-2-221-08566-0 )
- (en) Eric F.Jensen , Schumann , Oxford, Oxford University Press ,2001
- (en) Erika Reiman , Schumannin pianosyklit ja Jean Paul , Rochester Press Pressin romaanit ,2004
- (en) Chris Woodstra , Gerald Brennan ja Allen Schrott , Kaikki klassisen musiikin opas: lopullinen klassisen musiikin opas , Hal Leonard Corporation ,2005, s. 1219
- (en) Leslie Gerber, " Youri Egorov pelaa Schumannia (äänitysohjelman huomautus) " , lesliegerber.net-sivustolla
Huomautuksia ja viitteitä
( fr ) Tämä artikkeli on osittain tai kokonaan otettu englanninkielisestä Wikipedia- artikkelista " Arabeske (Schumann) " ( katso kirjoittajaluettelo ) .- Daverio 1997 , s. 177.
- Jensen 2001 , s. 142.
- Reiman 2004 , s. 164 .
- Schlotel 1972 , s. 113.