Depurinaatio on muutos DNA taukoja jos välistä yhteyttä puriini ( adeniini tai guaniini ) ja deoksiriboosi , johon se on kiinnitetty. Depyrimidination paljon harvinaisempia, on sama ilmiö, mutta välisen yhteyden katkaisemiseksi deoksiriboosi ja pyrimidiini ( tymiini tai sytosiini ). Nämä kaksi muutosta ovat sen vuoksi hyvin samankaltaisia (ne yhdistetään joskus termillä deglykosylaatio ) ja niillä on täsmälleen samat vaikutukset: molemmissa tapauksissa vapautunut emäs jättää taaksepäin poikkeavuuden geneettisessä sekvenssissä, tässä tapauksessa tyhjä paikka, joka tunnetaan nimellä AP-kohta (apurininen / apyrimidinen kohta) tai hankaava kohta.
DNA: ssa kukin emäs on kiinnittynyt deoksiriboosiin NC-sidoksella, jota kutsutaan N- glykosidiseksi . Nämä sidokset ovat hitaasti hydrolysoitiin , kuten fysiologisissa olosuhteissa, nopeudella 3,0 x 10 -11 s -1 puriineille ja 1,5 x 10 -12 s -1 pyrimidiineille.
Näiden spontaani hydrolyysinopeudet ovat varmasti alhaiset, mutta ne eivät ole vähäinen, jos otamme huomioon koko genomien (10 6 kohteeseen 10 11 nukleotidia, riippuen lajista ). Ihmisen genomin (noin 3,4 miljardia emäsparia ) tapauksessa tämä edustaa noin 9000 - 10 000 spontaania puhdistusta päivässä / solu (depyrimidinaatiot tapahtuvat 20 kertaa hitaammin). Tämä tekee siitä ensimmäisen endogeenisen DNA-vaurion syyn, kaukana deaminoinnista (100-500 / päivä / solu).
Jos spontaani depurinations ja depyrimidinations ovat ei-toivottuja muutoksia, niiden provosoi analogit ovat toisaalta osa normaalia elämää soluja: kun nukleotidin emäkset ovat vaurioituneet, ne korjataan niin paljon kuin mahdollista, koska perus- Leikkauskorjauksessa järjestelmä (BER, emäksen leikkaus- korjaus ). Ensimmäinen vaihe tässä korjausprosessissa on vaurioituneiden emästen uuttaminen (deglykosilaatio) erikoistuneilla entsyymeillä, glykosylaaseilla , mikä sitten sallii niiden korvaamisen ehjillä emäksillä.