50 artiklan sopimus Euroopan unionista on osa VI osastoon "Loppusäännökset". Siinä käsitellään pitkään keskusteltua määräystä, joka sisältyi Euroopan perustuslakisopimusluonnokseen ja jota pidettiin Lissabonin sopimuksessa: mahdollisuutta vetäytyä Euroopan unionista .
50 artiklassa säädetään seuraavaa:
"1. Jokainen jäsenvaltio voi päättää valtiosääntöjensä mukaisesti erota unionista.
2. Jäsenvaltion, joka päättää erota, on ilmoitettava aikomuksestaan Eurooppa-neuvostolle . Eurooppa-neuvoston suuntaviivojen valossa unioni neuvottelee ja tekee kyseisen valtion kanssa sopimuksen, jossa vahvistetaan sen eroamisen yksityiskohdat, ottaen huomioon sen tulevaisuuden suhteet unioniin. Tämä sopimus neuvotellaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 218 artiklan 3 kohdan mukaisesti . Neuvosto päättää unionin puolesta määräenemmistöllä saatuaan Euroopan parlamentin suostumuksen.
3. Perussopimuksia lakataan soveltamasta asianomaiseen valtioon erosopimuksen voimaantulopäivästä tai, jos näin ei ole, kahden vuoden kuluttua 2 kohdassa tarkoitetusta ilmoituksesta, jollei Eurooppa-neuvosto ole yhteisymmärryksessä jäsenvaltion kanssa Asianomainen valtio päättää yksimielisesti jatkaa tätä ajanjaksoa.
4. Edellä olevan 2 ja 3 kohdan soveltamiseksi eroavan jäsenvaltion edustava Eurooppa-neuvoston ja neuvoston jäsen ei saa osallistua Eurooppa-neuvoston ja neuvoston häntä koskeviin neuvotteluihin tai päätöksiin.
Määräenemmistö määritellään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 238 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti.
5. Jos unionista eroanut valtio pyytää liittymistä uudelleen, sen pyyntöön sovelletaan 49 artiklassa tarkoitettua menettelyä. "
Täysistunnossaan kokoontunut Euroopan unionin tuomioistuin päätti 19. lokakuuta 2018 antamallaan tuomiolla, että kun jäsenvaltio ilmoitti Eurooppa-neuvostolle aikomuksestaan erota Euroopan unionista, kuten Yhdistynyt kuningaskunta teki, kyseinen jäsenvaltio voi vapaasti yksipuolisesti kumoaa tämän ilmoituksen.
Tämä mahdollisuus on olemassa niin kauan kuin unionin ja asianomaisen jäsenvaltion välinen erosopimus ei ole tullut voimaan tai, jos tällaista sopimusta ei ole, niin kauan kuin kahden vuoden ajanjakso ilmoitetaan aikomuksestaan erota unionista. mahdollisesti laajennettu Euroopan unioni ei ole päättynyt.
Ks. Tuomioistuimen presidentin määräys 19. lokakuuta 2018, Wightman ym. (C-621/18).
SEU-sopimuksen 50 artikla on Lissabonin sopimuksen innovaatio . Aikaisemmin ei ollut olemassa säännöksiä jäsenvaltion vetäytymisestä. Syy sen puuttumiseen Euroopan talousyhteisön perustamissopimukseen ei ole tiedossa, koska valmistelutyö ei ole julkista.
Saksalaisten juristien Hermann-Josef Blanken ja italialaisen Stelio Mangiamelin mukaan tähän poissaoloon on kolme mahdollista selitystä:
Tämän lausekkeen puuttuessa vastustettiin kahta kantaa: ne, jotka katsoivat, ettei tällaisen määräyksen puuttuessa ollut oikeutta vetäytyä unionista, ja ne, joiden mielestä tämä oikeus johtui itse sopimuksista kansainvälisen oikeuden periaate.
Grönlannista eroaminen , jota usein kutsutaan eroamisesta Euroopan yhteisöstä, on rajallinen esimerkki saaren erityistilanteen vuoksi. Tämä ei ollut yhteisön suora jäsen, mutta sitä pidettiin osana Tanskan aluetta. Kansanäänestys vaativat Grönlannin eroamiseen soveltamisalan perustamissopimuksen johti Tanskan pyytää Euroopan unionin neuvosto ja tarkistamista perussopimusten (menettelyn mukaisesti artiklan 236 TEC ).
Nykyinen lauseke sisältyi perustuslakiluonnokseen, ja se säilytettiin sitten hallitustenvälisen konferenssin toimeksiannossa joulukuussa 2007 sen jälkeen, kun Euroopan perustuslakisopimus (TEC) hylättiin . Siihen tehtiin kuitenkin pieni muutos. Vaikka artikkelissa oli EY: n perustamissopimuksen nimi "Vapaaehtoinen vetäytyminen", se poistettiin Lissabonin sopimuksesta .
Hallitusten välinen sopimus on unionin tulevaisuudesta , järjestetään Laekenissa (kunta Bryssel) vuonna joulukuu 2001 , käsitelleet peruuttamisesta. Tehtiin useita ehdotuksia.
Ensimmäinen ehdotus oli eurooppalaisen varajäsenen Alain Lamassouren ehdotus. Hän ehdotti yhteisömallia, joka eroaa liittovaltion mallista , jota ei voida hyväksyä kansalaisten nykyisessä tilassa, ja liittovaltion mallista , joka on tehoton nykyisen maailman tarpeiden edessä. Hänen mukaansa peruuttamisoikeuden on oltava unionin perustuslaillisessa peruskirjassa, jotta jokainen valtio tietää, että tämä oikeus on myönnetty, mutta eroamisedellytysten on oltava tiukkoja ja varoittavia. Slaten kysyessä Lamassoure täsmentää, että 50 artiklan käyttöönotto oli ensisijaisesti motivoitunut painostamaan Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Tšekin tasavaltaa , joka on euroskeptinen perinne .
Toisen ehdotuksen kehitti Cambridgen yliopiston oikeustieteen professori Alan Dashwood , jonka Britannian valtuuskunta esitti. Tämän ehdotuksen mukaan jokaisella valtiolla on ehdoton oikeus erota ilmoitettuaan siitä Euroopan unionin neuvostolle . Tässä mielessä eroamisoikeus merkitsisi Dashwoodin mukaan vain jäsenvaltiota, joka haluaa poistua Euroopan unionista, eikä itse unionia. Tässä tapauksessa käytetty menetelmä olisi ollut jäsenvaltioiden yksimielinen toimenpide, joka hyväksyttiin Euroopan parlamenttia kuultuaan .
Kolmas ehdotus on Robert Badinter . Tämän ehdotuksen mukaan eroamispäätös on tehtävä sisäisesti, erityisesti tarkistamalla perustuslain säännöksiä. Tämän jälkeen jäsenvaltion olisi pitänyt ilmoittaa päätöksestään Eurooppa-neuvostolle , ja tämä olisi vahvistanut eroamisen voimaantulopäivän. Tätä varten olisi tehtävä ero unionista eroavan valtion ja unionin, jota edustaa Euroopan unionin neuvosto, välillä eroamisen yksityiskohdista ja seurauksista (korvaukset jne.). Jos näistä kysymyksistä syntyy erimielisyyksiä , tuomioistuin olisi toimivaltainen tulkitsemaan sopimusta, ja Euroopan unionille olisi korvattava sille aiheutuneet menetykset.
Puheenjohtajiston perustuslakiluonnoksen 46 artiklassa määrätään peruuttamisoikeudesta. Sen sanamuoto oli seuraava:
"
1. Jokainen jäsenvaltio voi päättää erota unionista valtiosääntönsä mukaisesti.2. Jäsenvaltion, joka päättää erota, on ilmoitettava aikomuksestaan neuvostolle . Kun tämä ilmoitus on tehty, unioni neuvottelee ja tekee kyseisen valtion kanssa sopimuksen, jossa vahvistetaan sen eroamisen ehdot ottaen huomioon sen tulevat suhteet unioniin. Tämän sopimuksen tekee unionin puolesta määräenemmistöllä saatuaan Euroopan parlamentin suostumuksen. Eroava valtio ei saa osallistua sitä koskeviin neuvoston keskusteluihin ja päätöksiin. 3. Perustuslakia ei enää sovelleta asianomaiseen valtioon erosopimuksen voimaantulopäivästä tai, jos näin ei ole, kahden vuoden kuluttua 2 kohdassa tarkoitetusta ilmoituksesta."
- Euroopan perustuslaista tehdyn sopimusluonnoksen 46 artiklan perusteluissa täsmennetään, että artiklan sanamuoto seuraa perussopimusoikeutta koskevan Wienin yleissopimuksen 46 artiklan sanamuotoa . Præsidium katsoo, että sopimuksen tekeminen ei ole pakollista, jotta eroaminen olisi tehokasta, koska se tyhjentäisi sisällön vapaaehtoisen peruuttamisen käsitteen. Presidentti jättää kuitenkin tämän kohdan muuttamisen avoimeksi oikeudellisten seuraamusten vuoksi, jotka eroamisella olisi ilman sopimuksen tekemistä.
Jotkut valmistelukunnan jäsenet, erityisesti Saksan ja Alankomaiden edustajat, vaativat tämän säännön poistamista. Ensimmäinen katsoi, että tällainen säännös oli ristiriidassa unionin tavoitteiden kanssa, mutta myönsi, ettei yhtään valtiota voida pakottaa pysymään unionissa. Toinen katsoi myös, että koska oikeus kieltäytyä oli luonnostaan, säännön sisällyttäminen ei ollut tarpeen.
Myös Euroopan kansanpuolueen valmistelukunnan jäsenet vastustivat nimenomaisen artikkelin olemassaoloa pelätessään jäsenvaltion kiristystä tai päätöksentekojärjestelmän halvaantumista. Heidän mukaansa jäsenvaltion eroamisoikeus olisi korvattava unionin oikeudella keskeyttää jäsenvaltio . Muut ryhmät vetoivat Wienin yleissopimukseen perustellakseen sen eroamista. Kaiken kaikkiaan tuki artikkelin sisällyttämiselle oli voimakasta, mutta jäsenet uskoivat, että artikkelia olisi sovellettava vain poikkeustapauksissa, kuten perusteellisessa muutoksessa unionin luonteessa tai valtion epäonnistumisessa ratifioimaan muutossopimusta.
Euroopan perustuslakisopimuksen hylkäämisen jälkeen Euroopan parlamentin jäsen Alain Lamassouren ehdottama artikkeli säilytettiin.
50 artiklassa ei täsmennetä mitään erityistä peruuttamisedellytystä, paitsi että päätöksen, joka saa valtion pyytämään vetäytymistä, on "noudatettava valtiosääntönsä sääntöjä". Tämän yhden ehdon noudattamisen valvonta kuuluu jäsenvaltion perustuslaillisuuden valvonnasta vastaavalle tuomioistuimelle eikä unionin tuomioistuimelle .
Menettelyä selvennetään SEU-sopimuksen 50 artiklan 2 kohdassa.
Vuonna Artiklaehdotuksen jäsenvaltio haluaa vetäytyä piti käsitellä Euroopan unionin neuvosto . Eurooppa-neuvoston vahvistaminen on johtanut tämän menettelyn muuttamiseen, ja 50 artiklassa säädetään, että tästä toimielimestä on ilmoitettava. Eurooppa-neuvosto myös ohjeet siitä aiheutuvista neuvotteluihin.
Seuraava vaihe on neuvottelut sopimuksesta, jonka sisällössä on määriteltävä eroamisen ehdot ja valtion tulevat suhteet unioniin. Tämä muotoilu johtuu tarpeesta ottaa huomioon unionille aiheutuneet vahingot, jotka ylittävät institutionaaliset muutokset. Tähän sisältyy erityisesti: menneisyydessä otettujen velvoitteiden jatkaminen tietyn ajanjakson vetäytymisen jälkeen, kysymys unionille maksettavista korvauksista jne.
Itse sopimus on neuvoteltava kansainvälisiä sopimuksia koskevan SEU-sopimuksen 218 artiklan 3 kohdan menettelyn mukaisesti. Menettely on seuraava:
Yhdistyneen kuningaskunnan jäsenyydestä Euroopan unionissa järjestetyn kansanäänestyksen jälkeen esitettiin erilaisia hypoteeseja siitä, kuinka eroamismenettely aiotaan suorittaa. Kansainvälisten ja strategisten suhteiden instituutin tutkija Robert Chaouad uskoo, että neuvottelujen muoto voi poiketa itse 50 artiklassa säädetystä menettelystä. Itse asiassa hän toteaa tärkeitä eroja Ison-Britannian vetäytymisessä:
Suurin tuloksena oleva ero liittyy lopulliseen erosopimukseen. Itse asiassa, jos perustamissopimuksen artiklassa määrätään, että eroamiseen sisältyy neuvottelut "sopimuksesta, jossa määritetään sen eroamisen ehdot ottaen huomioon sen tulevat suhteet unioniin", Yhdistyneellä kuningaskunnalla ja Euroopan unionilla on erilaiset näkemykset:
Robert Chaouad uskoo, että nämä kaksi vaihtoehtoa ovat oikeudellisesti mahdollisia ennakkotapauksen puuttumisen vuoksi. Hän katsoo kuitenkin, että poliittisesti Euroopan unioni kieltäytyy antamasta mitään myönnytyksiä Yhdistyneelle kuningaskunnalle "näyttää [...] esimerkkiä".
Ensimmäinen seuraus on, että kyseinen valtio ei voi enää osallistua sitä koskeviin keskusteluihin ja päätöksiin Euroopan unionin neuvostossa ja Eurooppa-neuvostossa pyynnön esittämisen ja erosopimuksen voimaantulon välisenä aikana. Tänä aikana valtio on kuitenkin edelleen näiden instituutioiden jäsen ja osallistuu päätöksentekoon, joka ei koske sen vetäytymistä. Tämä ei kuitenkaan koske muita toimielimiä, mikä on kritisoitu, koska esimerkiksi Euroopan parlamentin kannalta parlamentin jäsenet siirtävät uskollisuutensa valtiolleen eivätkä enää palvele unionin yhteisiä etuja, vaikka heidät onkin valittu perusta. Heidän osallistumisensa keskusteluihin olisi kuitenkin edelleen hyödyllistä. Mitä tulee Euroopan komissio on kuitenkin syytä huomata, että jälkimainingeissa epäonnistumisen kansanäänestyksen Yhdistyneen kuningaskunnan säilyttäminen Euroopan unionissa 23. kesäkuuta 2016 British komissaari Jonathan Hill eronpyyntönsä.
Toinen seuraus on, että perussopimuksia lakataan soveltamasta, kun erosopimus tulee voimaan tai kun kahden vuoden ajanjakso on kulunut. Sanamuodon mukaan sopimus ei ole välttämätön, jotta jätetään mahdollisuus peruuttaa vapaaehtoisesti. Tällaisen sopimuksen tekemisen takaamiseksi Eurooppa-neuvosto ja unionista eroamaan haluava valtio voivat kuitenkin jatkaa sopimuksen yksimielisyyttä. Jos irtisanotaan ilman ennakkohyväksyntää, perussopimusten muuttamiseksi on sovellettava 48 artiklan tarkistusmenettelyä.
Lopuksi, vaikka jäsenvaltio ei voi osittain luopua tietyistä unionin jäsenyyteen liittyvistä velvoitteista, sopimuksessa voidaan määrätä valtion osallistumisesta tiettyihin politiikkoihin, kuten Euroopan talousalueen valtioiden osallistumiseen joihinkin unionin politiikkoihin. Liitto.
SEU-sopimuksen 50 artiklassa ei nimenomaisesti säädetä valtion mahdollisuudesta peruuttaa eroamispyyntöään. Tämä ei aiheuttaisi ongelmaa, jos kaikki jäsenvaltiot hyväksyisivät pyynnön peruuttamisen. Jos näin ei kuitenkaan ole, pyynnön peruuttaminen noudattamalla 50 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja valtiosääntönormeja, erityisesti lomakkeiden rinnakkaisuuden avulla , voisi mahdollistaa peruuttamisen peruuttamisen ilman l: n yksimielisyyttä. muiden jäsenvaltioiden kanssa.
Euroopan unionin tuomioistuin vahvisti tämän käsittelyn 10. joulukuuta 2018 pidetyssä täysistunnossa, jossa ennakkoratkaisupyyntö on saatu. Ratkaisevat perustelut johtuvat toisaalta muotojen rinnakkaisuudesta ja toisaalta siitä, että valtiota ei voida sulkea pois sen tahtoa Euroopan unionista, mikä olisi todellakin, jos se ei voisi peruuttaa aikomustaan .
Irtisanominen on ollut tehokastaJos eroava valtio haluaa liittyä unioniin, 50 artiklan 5 kohdassa säädetään, ettei automaattista oikeutta liittyä unioniin ole. Valtion on jätettävä jäsenyyshakemus, joka noudattaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 49 artiklassa määrättyä menettelyä .
49 artiklassa annetaan perusteet 49 artiklan aloittamiselle: maan - mahdollisesti Yhdistyneen kuningaskunnan -, joka haluaa liittyä Euroopan unioniin, on esitettävä pyyntö Eurooppa-neuvostolle . Hakemuksen on oltava yksimielisesti hyväksytty ja Euroopan parlamentin suostumus. Lisäksi 49 artiklassa todetaan, että Euroopan komission on tarkasteltava päätöstä.
29. maaliskuuta 2017 Yhdistynyt kuningaskunta aktivoi 50 artiklan.