Autofiction on neologismi, jonka vuonna 1977 loi kirjallisuuskriitikko ja kirjailija Serge Doubrovsky nimittämään romaaninsa Poika .
Termi koostuu etuliitteestä auto (kreikaksi αὐτός: "itse") ja fiktiosta . Autofiktio on kirjallisuuden genre, jonka määrittelee " oksymoroninen sopimus " tai ristiriitainen yhdistämällä kahdenlaisia vastakkaisia kertomuksia: se on tarina, joka on perustettu, samoin kuin omaelämäkerta , kolmen identiteetin periaatteelle (kirjoittaja on myös kirjoittaja. Kertoja ja päähenkilö), joka kuitenkin väittää olevansa fiktiota narratiivisissa yksityiskohdissaan ja peritextuaalisissa väitteissään (otsikko, takakansi ...). Virallisissa ohjelmissa sitä kutsutaan myös "henkilökohtaiseksi romaaniksi". Kyse on selvästikin todellisen kertomuksen kirjailijan elämästä ja kuvitteellisen kertomuksen välillä, jossa tutkitaan hänen kokemaansa kokemusta.
Suuri määrä autofiktio kirjoittajat nostavat Marcel Proust n tutkimus- kuin perustajajäsenenä myytti tämän kirjallisuudenlajiin.
Autofiktio on kertoessaan tapahtumista tekijän elämää enemmän tai vähemmän fictionalized muodossa (käyttö tietyissä tapauksissa, on kerronta kolmannessa persoonassa yksikössä). Hahmojen tai paikkojen nimiä voidaan muuttaa, tosiasiat voidaan asettaa taustalle muistin talouden voiton tai kirjoittajan kertomusvaihtoehtojen perusteella. "Sisäisestä sensuurista" vapautettu autofiktio jättää ensisijaisen paikan tajuton ilmaisulle itsensä kertomuksessa. Saat Serge Doubrovsky , joka kastetaan tässä genressä ( autofiktio tekstejä jo kauan ennen), autofiktio on ”fiktio, tapahtumia ja tiukasti tosiasioihin. Jos haluamme, että autofiction on uskonut seikkailun kielen vapauden kielen seikkailuun ”. Kaunokirjallisuudesta tulee identiteettihaun esillä oleva työkalu (erityisesti psykoanalyysin avulla ).
Englanninkielinen kirjallisuusteoria käsittää kaksi autofiktioon läheistä käsitystä: ryhmittymä ( tosiasiat ja fiktiota yhdistävä portmanteau ) ja omaelämäkerrallinen romaani . La-ryhmä on mikä tahansa teksti, joka yhdistää fiktiosta lainatun kertomustekniikan ja tarinan todellisista tapahtumista; vaikka termillä on ansio viitata autofiction-kysymyksiin, sen nimeämä tekstikorpus näyttää olevan lähempänä tietokirjallisuutta tai jopa fikcionoitua historiallista kertomusta. Omaelämäkerrallinen romaani on yleisempi ilmaus, jolla tarkoitetaan tarinaa, joka on lähellä kirjoittajan elämää, mutta vapaa omaelämäkerrasta sopimuksesta .
Autofiktiolla oli muodissaan Ranskassa, joka alkoi heikentyä vuoden 2012 paikkeilla, jotta se antaisi tilaa etenkin eksofiktiolle (kuvitteellinen elämäkerta muulle todelliselle henkilölle kuin kirjailijalle).
Termin "autofiction" käyttö akateemisessa maailmassa on viimeaikaista ja on edelleen ongelmallista. Automaattikirjoituksen lähteet liittyvät toisten elämän täydelliseen harkintaan "ja sensuuriin hänen intiimissä elämässään, josta vain kuvitteellinen sopimus mahdollistaisi ongelmien ratkaisemisen, mutta myös todelliseen / elettyyn vastustukseen ( psykoanalyyttinen näkökulma) ja vastaavuutta minun ja lacanilaista kieli (mikä selittäisi hänen syntymästä XX : nnen vuosisadan).
Jacques Lecarme erottaa käsitteestä kaksi käyttötarkoitusta: autofiktio sanan tiukassa merkityksessä (tosiasiat, joihin tarina liittyy, ovat todellisia, mutta kertomustekniikka ja tarina ovat fiktiivisiä) ja autofiction laajemmassa merkityksessä, sekoitus muistoja ja mielikuvitusta. Vincent Colonna määrittelee kapean merkityksen - projektion itsestään kuvitteellisessa maailmankaikkeudessa, josta olisi voinut löytää itsensä, mutta mistä ei oikeastaan ole elänyt - ja lisäksi minkä tahansa omaelämäkerrallisen romaanin (kun otetaan huomioon, että siinä on aina osa fiktiota tunnustus). Joka tapauksessa nämä kahtiajaot todistavat käsitteen epäselvyydestä.
Gérard Genette ehdottaa täysin erilaista määritelmää , joka määrittelee sen ensin kolminkertaisen identiteetin "nimellisen protokollan" mukaan (kirjoittaja on kertoja ja päähenkilö). "Tosi auto-fiction" on mukaan Genette, aidosti kuvitteellinen kerronnan sisältöä (katso uutisia Aleph ja Jorge Luis Borges tai Divine Comedy of Dante ); Todellisiin tapahtumiin liittyvät tekstit ovat siis vain "vääriä autofiktioita", joita hän kuvailee "häpeällisiksi omaelämäkerroiksi".
Serge Doubrovskyn mukaan autofiktio on tarina, jonka ominaisuudet vastaavat omaelämäkerran ominaisuuksia, mutta joka julistaa identiteettinsä romaaniin tunnistamalla todellisuudesta lainatut tosiasiat fiktiivisten elementtien kanssa, joko klassikkopainoksessa tai Internetissä. Kyse on siis omaelämäkerrallisen sitoutumisen merkkien ja romaanille ominaisten strategioiden, romaanin ja yksityisen päiväkirjan välisestä yhdistelmästä. Doubrovsky määrittelee oman yrityksensä seuraavasti: ”Tiukasti todellisten tapahtumien ja tosiseikkojen fiktio; jos joku haluaa, autofiction, seikkailun kieli on uskottu kieliseikkailuun, perinteisen tai uuden romaanin viisauden ja syntaksin ulkopuolella.
Itse asiassa Vincent Colonna ja Serge Doubrovsky ovat lähempänä kuin he näyttävät väittävän siitä hetkestä lähtien, kun fiktio asetetaan omaelämäkerrallisen lopullisuuden palvelukseen (totuuden eettisessä mielessä).
Serge Doubrovsky määritelmän, koska se on liian vähäistä riskit pitkällä aikavälillä ainoa havainnollistaa omia kirjoja ... Serge Doubrovsky hän ole ensimmäinen tietoinen tästä, kun hän väittää hänen linja kirjoja kuten synty Day for esimerkiksi tarina, jossa Colette ei kunnioittanut tosiasioita tapahtuessaan, mutta käytti niitä kokeellisiin tarkoituksiin?
Michel Butor esittelee itsensä myös väitetyksi autofiktion edelläkävijäksi ennen kirjettä, jossa hänen muotokuvansa taiteilijasta nuorena apinana julkaistiin vuonna 1967, kymmenen vuotta ennen Doubrovskyn keksimää sanaa. Butor selittää: ” Taiteilijan muotokuva nuorena apinana on kertomus. Mutta ei tietenkään voi sanoa, että se on romaani. Se ei ole ensinnäkin romaani, koska se on omaelämäkerrallinen - se on tavallaan ainoa kirjani, joka on todella omaelämäkerrallinen ... omaelämäkerrallinen muuttunut, hieman muuttunut, aivan kuten ihmiset tekevät nyt, jotka tekevät "l" autofictionia ", kun he tekevät sano… tein niin kauan ennen! "
Mathurin Ovono Ebè ehdottaa käsitystä "autopersonnagination", joka ilmentää tätä kirjallisuuden luomisen aluetta enemmän kuin "autofiction".
Ei-tyhjentävä luettelo joistakin kirjoittajista, jotka kriitikot ovat omaksuneet niin sanotun "autofiktiivisen" virran tai jotka väittävät olevansa itsessään "autofictionnalisteja":