Flamenco

Flamenco *  Aineeton kulttuuriperintö
Flamencotanssija , John Singer Sargent , 1881-1882.
Maa *	Espanja
Listaus	Edustajaluettelo
Rekisteröintivuosi	2011

Flamenco on musiikillinen genre ja tanssi vuodelta XVIII nnen  vuosisadan että tanssi yksin luoma kansa Andalusian , joka perustuu suositun kansanperinne Eri kulttuurien kukoistaa koko vuosisatojen Andalusiassa .

Alun perin flamenco koostui yksinkertaisesta kantelista (laulu) a cappella , joka perustettiin Trianan (Sevilla) , Jerezin ja Cadizin muodostamaan kolmioon . Sana cante koskee pääasiassa flamencolaulua, koska tavallinen sana espanjaksi laulamiseen on cant o . Flamencon perinteinen nimi on myös cante jondo (tai "syvä laulu", espanjalaisen hondon muunnos andalusialaiseksi ). Flamencolaulajia kutsutaan cantaoriksi tai cantaoraksi (andalusialainen variantti espanjalaisesta kantadorista  : "laulaja", tai kantantti  : "lyyrinen laulaja").

Käden taputusta tämän kappaleen mukana kutsutaan palmuiksi , ja tanssia kutsutaan el baile ( bailaor  : "tanssija"; bailaora  : "tanssija", termit varattu flamencotanssijoille, koska yleinen termi espanjaksi "tanssija" on tanssija teatterissa tai danzante kulkueessa). Lyömäsoittimet lisäksi palmas polyrytmisiä, usein on tapana jalat: Tällä zapateado , eräänlainen steppi innoittamana tanssin ryhmä nimeltä perinteisen chacarera , harjoitetaan edelleen joissakin Latinalaisen Amerikan maissa. Lyömäsoittimina käytetään edelleen kastanetteja , roomalaisen antiikin perintöä, jota seuraa ranteiden liike. Kädet ja sormet tarjoavat myös erittäin monimutkaisia ja ilmeikkäitä hahmoja, joita kutsutaan kasvistoiksi . Tanssi edustaa tyylistä fuusiota chacareran , toreo de salon -taiteellisen liikkeen ja vatsatanssin välillä  ; se on luultavasti myös kaukana lähteenä joitain intialaisia ​​tansseja, jotka ehkä tuovat Andalusiaan mustalaiset , jotka ovat flamencon edustaman kulttuurirakenteen ytimessä, itsessään intiimi osa espanjalaista sielua.

Ranskalainen klassinen kitara on samanlainen kuin flamencokitara , vaikka jälkimmäinen on ohuempi, kevyempi ja tekee äänestä selkeämmän, metallisen, kiiltävän ja vähemmän samettisen. Laulamiseen tai tanssimiseen liittyvää tai yksin pelaavaa musiikkia kutsutaan el toqueksi (kitaransoitto lähinnä, vaikka nykyään uudessa flamencossa löytyy myös pianoa ja muita instrumentteja). Flamencomuusikkoa kutsutaan tocaoriksi espanjalaisen tocadorin (kitaristin, muusikon) andalusialaisen murteen muodonmuutoksella . Nykyajan aikoina, lyömäsoittimet on usein myös kanssa cajon , välineenä perinteisten Perun musiikkia XVIII nnen  vuosisadan; Tämä tuotiin takaisin Perussa by Paco de Lucía .

Flamenco merkittiin by UNESCO kuin aineettoman kulttuuriperinnön ihmiskunnan päälle16. marraskuuta 2010, Andalusian , Extremaduran ja Murcian autonomisten alueiden aloitteesta .

Etymologia

Termin "flamenco" tarkkaan syntyyn on olemassa monia teorioita.

Blas Infante puolusti kirjassaan Orígenes de lo Flamenco y Secreto del Cante Jondo (1929-1933) hypoteesia, että sana "flamenco" on johdettu arabiankielisistä termeistä felah-menkoub , jotka yhdessä tarkoittavat "vaeltava talonpoika" . Siinä käytettiin sanaa fallah jo ehdotettua terminologiaa , ja se hylättiin myös felahikumissa tai felagmenku . Kuitenkin flamencologues hylkäsi tämän väitteen ja toteaa, että sana "flamenco" on ilmeinen vain XIX th  vuosisadan aikana, kun arabien vaikutus Espanjan kielen oli kadonnut.

Toinen teoria väittää, että flamenco oli veitsen tai tikarin nimi. Vuonna hupailu El Soldado Fanfarrón kirjoittama González del Castillo vuonna XVIII nnen  vuosisadan sanotaan: El melitar että Saco para mi esposo, flamenco ( "sotilas, joka meni ulos mieheni, flamenco" ). Francisco Rodríguez Marínin esittämässä toisessa kappaleessa (laulu) hän sanoo: Si me s'ajuma er pescao ("Jos kala palaa" / y desenvaino er flamenco ("ja jos piirrän flamenconi) / con cuarenta puñalás ( " 40 puukkoa ” ) / se iba a rematar el cuento ( ” tarina oli loppumassa ” ). Tämä oletus ei kuitenkaan koskaan tehnyt paikkaa.

Jos oletetaan, että nimi annettiin suvun linnun nimeltään Flamenco ( vaaleanpunainen flamingo ) johtuu Rodríguez Marín. Hän perusteli kantaansa väittämällä, että laulajat esittivät kappaleen lyhyellä takilla, että he olivat pitkiä ja vyötäröllä murtuneita. Tämä oli tärkein syy, miksi he näyttivät saman nimisestä kahlaajasta.

Kuten edeltäjänsä, oletukseen asiantuntijoiden tekemiä kuten Hipólito Rossy tai Carlos Almendro jossa sanotaan meillä on sana flamenco musiikkia melodisia ja Espanjassa vuonna XVI : nnen  vuosisadan olisivat kehittyneet vaikutuksen alaisena Alankomaiden , eli vanhan Flanders (Flamenco on flaamin kielen espanjankielinen käännös), ei ole vieläkään vahvistettu. Tätä teoriaa puolustivat myös romanttinen matkustaja George Borrow ja muun muassa Hugo Schuchard, vaikkakin pätevä . Näiden kirjoittajien mukaan aiemmin uskottiin, että mustalaiset olivat germaanista alkuperää . Tämä selittää syyn, miksi heitä olisi voitu kutsua flamencoiksi .

Tämä Flamenco- lempinimi voi tulla myös siitä, että joukko mustalaisia palveli Flanderin armeijassa .

Lopuksi on kaksi vähemmän mukana olevaa hypoteesia. Antonio Machado Álvarez, lempinimeltään Demófilo, kirjoittaa, että "mustalaiset kutsuvat andalusialaisia gachoiksi ja jälkimmäiset kutsuvat mustalaisia ​​ironisesti flamencoiksi (ranskaksi flaamiksi), vaalien prototyypiksi, heidän mielestään vastakohtana heidän" mustalle "ihonvärilleen. . .

Manuel García Matos puolestaan sanoi: "Flamenco tulee slangia käytetään lopulla XVIII nnen  vuosisadan alussa XIX : nnen  vuosisadan listaukseen mitä tarkoittaa pröystäilevä, suurellinen tai leuhka tai kuten voimme määritellä hyvin Andalusian tavalla , echa'o p'alante ("kekseliäs"). " Tälle kirjoittajalle se olisi saksankielinen sana, joka tarkoittaa" tulinen "," tulinen ".

Tarina

Vaikutukset

Äänitiedosto
Tango_de_triana
Perinteinen Triana- tango .
Onko sinulla vaikeuksia käyttää näitä medioita?

Joidenkin kirjoittajien mukaan flamenco on peräisin kolmesta kulttuurista: arabi- muslimeista , juutalaisista ja andalusialaisista kristityistä. Arabien ja muslimien alkuperä on osoitettu. Almohad Berberin valloittajien uskonnollisen ortodoksisuuden puolustajista huolimatta he ottivat mukanaan flamencotaiteen. Tämän musiikin alkuperää on etsittävä myös sen säilyttäneen ja välittäneen kansan, ts. Mustalaiskansan, etnologiasta. Intiasta kotoisin olevat mustalaiset ovat säilyttäneet suuren osan alkuperäisestä kulttuuristaan, nimittäin kieltä ( caló ) ja musiikkia. Intialaisen tanssin ( bharata natyam , mudrā ja erityisesti kathak ) ja flamencotanssin (esimerkiksi Carmen Amayan ) vertaileva tutkimus antaa meille mahdollisuuden tunnistaa tarkat yhtäläisyydet. . Afrikkalainen vaikutus alkuperästä flamencon kautta orjia ja jälkeläiset orjien esittää Andalusiassa lähtien XV : nnen  vuosisadan myös osoituksena.

Exegetes, musiikkitutkijat ja tutkijat ovat tänään yhtä mieltä siitä, että Triana , Sevillan alue , on flamencon kehto. On todellakin tässä kaupungissa, että runoilijat ja muusikot löysi turvapaikkaa XVI : nnen  vuosisadan. Muut lähteet, kuten kirjasto Sevillan jäljittää tulemista trubaduurit "pakolaiset", koska vainon kohteeksi XIII th  luvulla.

Usein sanotaan, että flamenco syntyi mustalaisilta. Mikä, kuten Michel Dieuzaide korostaa, ei ole täysin oikein, ja sen perusteella: "Flamencoa ei pidä sekoittaa mustalaisiin, se on kaukana siitä; payos (tai Gadje for Roma ), on tärkeä rooli, mutta mustalaiset antamaan sille tyyli. " Jotkut historioitsijat katsovat, että mustalaisten jonka nomadism, ovat suuresti vaikuttaneet levittämistä flamencon saapuvat Espanjasta alussa XV : nnen  vuosisadan. He eivät olleet vain tämän taiteen levittäjiä, vaan myös tanssin ja musiikin flamencosemantiikan maahantuojat, jonka lähde on intialainen.

Joidenkin musiikkitieteilijöiden mukaan mustalaiset integroivat erilaiset muslimien äänet, kuten voimme vielä kuulla ne Abdelkrim Raïsin kanssa samalla, kun muokkaamme rytmiä. Mutta voi olla, että matkiminen on toiminut päinvastaisessa suunnassa, ja että Espanjassa suosittu flamenco on vaikuttanut arabien kulttuuriin, joka on toistanut sen intonaatiot. On todellakin tiedetään, että arabimaailma oli voimakas vaikutus Espanjassa, samaan aikaan sen laatijat, ajattelijat ja muusikot: paras arabia puhujia XVI E  -luvulla oli, ainakin vahvistaa, että historioitsija Ibn Khaldoun , andalusialaiset. Siten muslimimaailmassa oli parhaita filosofeja ja ajattelijoita Espanjassa. Flamencomusiikki, tyypillinen espanjalainen tuote, vaikutti islamimaassa maanpakolaisten aikana Alhambran päätöksen takia . Siksi on oikeutettua miettiä: kuka vaikuttaa keneen taiteen kehityksessä, eikä jättää huomioimatta suoraa intialaista vaikutusta, joka määrää mustalaiskulttuurin.

Mustalaisia myös hyödyntää kristillisen liturgisen virsiä Mozarabic tai "  Mozarabic riittejä  ," joiden läsnäolo on osoituksena alusta on IX : nnen  vuosisadan. Nämä liturgioistaan korvataan (ellei se ole kiellettyä), jolloin alusta XI th  luvulla paavit, jotka onnistuvat, ja kuninkaat Kastilian ja Aragonian. Toledon katedraalin  piispa Cisneros päästää heidät jälleen XVI - luvulle. Hän näkee tämän hyvänä tapana tuoda takaisin "uskottomia". Mozarabic esiintyy täysin trubaduurien runoudessa, jota kutsutaan muwachchahaksi , termi, joka löytyy rom- kielestä vääristyneenä muvaachaha- muodossa .

Lopuksi, mustalaisten syvä musiikillinen herkkyys hyödyntäisi myös juutalaisten äitien kehtolaulujen makeutta, karkotusta ja surua (vahvistettava).

Protoflamenco

On hyvin vaikea määrittää ennen XVIII nnen  vuosisadan edusti miten "esi" flamenco. Musikaali kappaletta XVI : nnen  vuosisadan (syntynyt noin 930-960) ja on kiertänyt Etelä-Euroopassa, Korsika , Andalusian ja Pays Katalonian , kuten kallistus Sibilla - samalla kielletty roomalaiskatolisen kirkon - voi antaa meille käsityksen on arabi-Andalusian sävyjä , jotka koostuvat äänet ja mahtava väri välineitä tuolloin.

Käytettyjen perinteisten instrumenttien ohella vain yksi niistä ei näytä muuttuneen. Tämä on rabâb , vanha alttoviulu, jossa on kaksi merkkijonoa lampaan suolistossa, josta äänet vedetään hevosenjousen jousella. Tämän instrumentin melodista ääntä voidaan musiikkitieteilijä Garcia Matosin mukaan käyttää ilman muita yksityiskohtia niiden kanssa, joita voimme kutsua "ensimmäisiksi" cantaoreiksi (espanjaksi sanaa "laulaja" sanotaan yleensä kantantiksi  ; mutta flamencolle, käytämme erityistä termiä cantaor ). Näyttää siltä, ​​että mandoliinia olisi voitu käyttää, mutta tämä ilman mitään muuta huomattavaa tarkkuutta, lukuun ottamatta muutamia vanhoja valokuvia, jotka ovat peräisin 1900-luvulta .

Tunnustus

Vuoden lopulla 17th century ja alussa 18th century , flamencoa alettiin tunnistaa ja väittänyt syrjäytyneiden ja vähäosaisten. Yksin laulamista, kuten tonàssa , käytettiin peittämään poliittisia huomautuksia ja kritiikkiä. Vasta XVIII E: n ja XIX E: n  vuosisadan puolivälissä jälkimmäiset tunnistetaan ja niillä on sosiaalinen ja kulttuurinen rooli, joka ilmaistaan ​​ensin työpaikoilla, ystävien välillä tai perhejuhlia. Joskus kirjoitettu, että flamenco popularisoi lopulla XVIII nnen  vuosisadan Jerez de la Fronteran kaupungissa Andalusiassa , jonka Tío Luis el Juliana . Kantelija loi laulunsa kuljettamalla vettä Albarizones-lähteestä Jereziin . Hänen nimensä on aiheuttanut monia konflikteja menneiden aikojen flamenkologien välillä, koska hänen elämäkerrastaan ​​ei ole koskaan päästy yksimielisyyteen.

{Tänään tällä keskustelulla ei ole enää samaa täydellisyyttä, koska on edelleen mahdotonta osoittaa itse sen olemassaoloa.}

On Triana että ensimmäinen cantantes kahviloita tulee avata , esivanhemmat konsertti kahviloita . Vuonna 1881 , Silverio Franconetti avattu Sevillassa ensimmäisessä laulaa kahvila omistettu flamenco yksin. Mutta flamencon menestyksellä on myös haittapuolensa. Hän menetti sielunsa 1920-luvulla , noin vuoteen 1950 asti - uusimispäiväänsä. Sekoitettuna pseudo-kansanperinteen kanssa "matala lattia", se palvelee vain kasvavan yleisön mielihyvää triviaalien etsimisessä.

Vasta 1950-luvulla tehtiin suurta työtä faneiden esittelemiseksi menneisyyden flamencon kauneimmista ja vilkkaimmista sivuista, erityisesti Ducretet-Thomsonin julkaiseman ensimmäisen suuren antologian kautta , joka voitti Charles-Cros-palkinnon vuonna 1956 . Mario Bois ehdotti Chant du Mondelle vuonna 1985 antologian luomista. Suurimpien esiintyjien diskografiset arkistot kattavat noin kaksikymmentä teosta. Jälkimmäiselle työ oli hyvin vaikea: ”Kuinka löytää tämä musiikki julkaisujen labyrintistä? Voimme sanoa, että 80% kuulemistamme on keskinkertaista, 15% "hyvää tahtoa", mutta loput, erittäin harvinaiset, ovat voimaa, kiehtovaa räikeyttä. "

Tänään

Nykyään arvostetut koulut, akatemiat -  muun muassa Jerez , Sevilla , Granada - antavat tälle musiikille erittäin tärkeän paikan. Tämä tekee Sophie Galland vaikkapa vuonna Le Courrier ( n o  66, tammikuu 1993): ”Se on myös ja ennen kaikkea sisältää kolme muistia Andalusian erottamattomasti toisiinsa: muslimien, oppinut ja puhdistettu; juutalainen, säälittävä ja lempeä; mustalainen lopulta rytmikäs ja suosittu. "

Flamencoa voi harrastaa espanjalaisten kahviloiden tai baarien terasseilla (Illa d'Or, Puerto Pollensa). Lapsille on myös monia vihkimyksiä, mikä ei ollut aikaisemmin, koska tämä on enemmän tai vähemmän varattu aikuisille rakkauden tanssina liimatun liikkeen ja suoritettujen eleiden vilkkauden vuoksi.

Flamencomusiikin kehitys, jota johtaa Espanjan vallankumouksen perillinen sukupolvi , luo Paco de Lucían ja Camarón de la Islan käynnistämän flamenco nuevon (kirjaimellisesti ”uuden flamencon”) . Perinteisiä flamencon musikaalista virtaukset XX : nnen ja XXI th  vuosisatojen kuten rumba , The pop , The kallio , The jazz tai elektronisen musiikin, hän on uusi askel prosessissa yleismaailmallisuutta että ihmishenkiä flamenco alusta lähtien 1970-luvun .

Sosio-historiallinen ulottuvuus

Mustalaiset pakenivat Intiasta karkotettuaan Persiaan , Syyriaan ja Arabiaan . Exodus siis johtaa Välimeren rannikolla Egyptin ja Pohjois-Afrikan missä he ansaitsevat Espanjassa XV th  luvulla. He saapuivat sinne vuonna 1425, ja Aragonian kuningas Alfonso V oli suurenmoinen. Kuitenkin katolinen Kings ottaa toisenlaista politiikkaa kohtaan. Kuten moriskot ja juutalaiset , mustalaiset kokevat säälimätöntä vainoa, mutta heitä ei ajeta pois Espanjasta. Sitten he asuvat yhdessä etelässä moriskojen ja andalusialaisten kanssa, vaihtavat tapoja ja lauluja, jakavat kurjuuden ja halveksunnan, jonka uhreja he ovat. Heillä on välttämätön velvollisuus sopeutua maan lakeihin ja integroitua kristilliseen ympäristöön, mutta tämä integraatio on vain valikoiva ja osittainen. Kun Castellónin neuvosto ja katolisten hallitsijoiden Medina del Campon pragmaatit perustivat vuonna 1499 romanien karkottamiseksi Espanjasta vuonna 148 perustetut lait , kuningas Kaarle III virallistaa ja järjestelmällisesti mustalaisryhmän syrjäytymisen. julistaa vuonna 1783 "armahduksen", jonka todelliset vaikutukset jäävät kuitenkin hyvin vähäisiksi. Tavoitteena on yrittää omaksua mustalaiset identiteetin poistamiseksi pitkällä aikavälillä. Valtio kieltää mustalaiset kutsumasta niin ja tekee kaiken estääkseen itsensä tuntemasta mustalaisia. Huolimatta rajoitukset, jotka jäävät, peräisin XIX : nnen  vuosisadan, flamencoa ja härkätaistelun auttanut ihmisiä selviytymään tarjoamalla alan ilmaisun ja sanoo sen arvoista, vapaus ja kunniaa. Mustalaiset lakkasivat siten vähitellen elämästä nomadeina ja asettui vähitellen Sevillan kaupunkikoteihin , Trianan alueelle Granadaan , Sacromonten alueelle Jereziin , Santiagon ja Santa Marían alueille. Andalusiassa on siis yhdistettyjä: mustalaiset, flamenco ja toreo .

Flamencoa, jota pidettiin sekä luomistyönä että spektaakkelina, esitettiin moraalisen ja uskonnollisen järjestyksen ylläpitäjien silmissä vakava vaara, yllyttäminen pilkkaamiseen, joka oli kiellettävä. Toisaalta flamencon syvällinen omaperäisyys ja täysin innovatiivinen luonne tekivät siitä erityisen pelottavan ja kumoavan aseen, josta oli välttämätöntä suojautua. Näistä syistä, flamencoa oli uhattuna ja syrjäytyneiden sen alusta asti XIX : nnen  vuosisadan. Sitten valtio muuttaa taktiikkaa yleisen rituaalin vastarinnan edessä ja yrittää ohjata sitä hallitsemalla sitä sisältä. Se on tiukkojen standardien ilmaantumisen hetki, jolla flamencolaulu vakuuttaa itsensä päivänvalossa. Kyse on sen kotouttamisesta siirtämällä se kaduilta, aukioilta, tavernoista, rotkoista ja vankiloista erikoistuneisiin paikkoihin. Silloin flamenco siirtyi kahvila-konsertti-kohtaukseen ja Silverio Franconetti luokitteli ja listasi sen eri tyylit ja ilmaisutavat. Ennen ihailemista ja integrointia Andalusian populaarikulttuuria pidetään siis kumouksellisena, surkean luokan teoksena. Ne ovat tavallaan kulttuurisen autonomian symboli, vapauden vaatimus ja näin ollen ennen kaikkea kansalaiskuuliaisuuteen perustuvan valaistuneen despotismin ohjelman kumottaminen. Flamenco ja härkätaistelu näyttelevän luonteensa vuoksi, mutta myös proletaarien, talonpoikien ja syrjäytyneiden ihmisten muodostaman yleisön takia, loivat lopulta ihanteelliset olosuhteet syntipukiksi älykkyydelle katkerille ja epäonnistumisista kärsineille. vuosisadan lopun sosiaalinen ja sosiaalinen tilanne, joka julisti Espanjan vaikeaa tulevaisuutta.

Andalusian populaarikulttuuria kunnostetaan nykyajan Espanjan silmissä riippumatta siitä, onko kyseessä yksinkertainen eksoottisuus tai aito tietoisuus. Sitä väitetään jopa kansallisen identiteetin muodostavana elementtinä. Tämä voimakas muutos mentaliteeteissa tapahtui 1920-luvulla. Sitten espanjalaiset älymystöt lakkaavat vähitellen haluamasta ottaa käyttöön kansakulttuurin standardeja. Päinvastoin, he kuuntelevat sitä ja ammentavat siitä inspiraatiota. Federico García Lorca arvostaa jopa tätä andalusialaista populaarikulttuuria, joka voi sitten toimia mielenosoituksen elementtinä uudella sortamisen ja vapauksien sensuurin aikakaudella, kuten myöhemmin frankolaisuuden aikakaudella. Meidän on myös pantava merkille flamencon integrointi elokuvateatteriin , erityisesti Carlos Sauran ja Antonio Gadesin trilogiassa  : Noces de Sing , Carmen , L'Amour Sorcier . Siirtymme siis kulttuurin todelliseen sublimaatioon , joka lakkaa rajoittumasta puhtaasti paikalliseen kehykseen, josta kansallisella tasolla vaaditaan, jopa universaalia. Siitä lähtien flamenco on integroitu tuotanto / kulutuspiiriin tai jopa tähtijärjestelmään , jolla ei ole mitään tekemistä sen perusfilosofian ja tavoitteiden kanssa. Muuttaminen alkuperäisistä arvoista oli maksettava hinta eloonjäämisen että Unamuno edelleen nimeltään XX : nnen  vuosisadan "dark uskonto." Laulaja tai tanssija, joka on myös integroitunut syrjäytyneeseen yhteiskuntaan, voi olla vain enemmän tai vähemmän aitoja esi-isien kulttuuriperinnön säilyttäjiä. Ammattitaito, kysyntä ja muoti, eksoottisuuden tarve ovat merkityksettömiä. Se on koko olemustapa, visio maailmasta, kulttuuri, joka on siis muuttunut ajan ja historian myötä ja jonka on itsepintaisesti suojeltava identiteettiään ja eheyttään.

Andalusian ja flamencon historia on toistaiseksi myös osittain epäonnistuneen yrityksen siirtyä paikallisesta universaaliin. Paikalle sotkeutuneet andalusialaiset ovat uhrautuneet heille esitetylle matkailun kysynnälle: paikalliselle, paikalliselle värille uudestaan ​​ja uudestaan. Koska XVIII nnen  vuosisadan ja vuoteen 1960 saakka, alhainen maastamuutto ihmisiä, andalusialaishevosilla usein jäi kotiin, toisin kuin baskit , The galicialaiset tai Catalans  ; heidän kohtaamisensa ulkomaailman kanssa on pysynyt heikkona. Andalusian elämä oli hidastunut. Gracia enää ruokitaan ulkomaisia maksuja. Vilkas veren takana, andalusialaisten terävän silmän takana, vähän vaihtoa. Joten avaaminen tapahtuu vieraiden kulttuurien pyrkimyksillä. Mukaan Frédéric Deval on joskus ulkomailla että andalusialainen suunnittelijat ovat vuodesta 1936, mennyt uusimaan inspiraation: Lorca New Yorkissa , Rafael Alberti vuonna Buenos Aires sitten Roomassa , Manuel Angelesissa Ortiz Pariisissa , Manuel de Falla vuonna Argentiinassa , Pablo Picasso vuonna Ranska ...

Filosofinen ulottuvuus

Idän ja lännen risteyksessä flamenco on synkretismin hedelmä, joka ylittää puhtaasti kulttuurisen kehyksen päästä filosofian alueelle . Se on valtava tapa kommunikoida ja ilmaista andalusialaisen ihmisen olemusta ja olemassaoloa, se vahvistaa olemisen, ajattelun ja maailman näkemisen tavan.

"Flamencoksi olemisesta" tulee itsessään elämäntapa . Maailma, joka tarjoaa itsensä flamenco-ilmaisulle, koostuu jännitteistä ja väkivallasta, intohimosta ja ahdistuksesta, voimakkaista kontrasteista ja oppositioista, jotka synnyttävät paluun alkuperään, alkuperäisen huudon ja muistin huudon. Cante JonDo ei ole tavallinen, mutta suosittu kansantaidetta, lauseke universaalin ulottuvuutensa kaikkien huolimatta sen näennäinen hermetismin. Todellisen monimutkaisuuden lisäksi se edustaa kappaletta itsessään, totta, riisuttu; musiikillinen ilmaisu, joka koetaan hyvin läheisesti, sydämellä, kaukana keinotekoisuudesta ja henkisestä toiminnasta. Suosittu taide, cante jondo noudattaa estetiikkaa, joka on elämän todellisin. Kuitenkin flamencossa vain cante jondo todella saavuttaa tämän kansanperinnettä laajemman taiteen rekisterin . Loput ohjelmistosta eivät kuulu perustavanlaatuisen ja universaalin luokkiin. Heterogeeninen alkuperältään, kehitykseltään ja tarkoituksiltaan flamencolla on sekä yksilöllinen että kollektiivinen ulottuvuus: henkilökohtaisen identiteetin etsintään liittyvä aloitusmatka ja sosiaalinen teko, joka tuo yksilön uudelleen ryhmään. Sellaisena Andalusian suosittu taide, olipa sitten flamenco tai härkätaistelu , tuo esiin tämän paradoksin, jossa Andalusian kateet itsenäisyydestään ja vapaudestaan ​​yhteiskunnassa, jossa jokainen teko on kuitenkin yhteisöllinen ja yhteisöllinen. Itse asiassa flamenco ja erityisesti alkuperältään cante jondo antavat mahdollisuuden sijoittaa itsensä "tuolle puolen": "minä" ulkopuolelle, menneisyydessä pysyessään "alapuolella": sisätiloissa, "minun" läheisyydessä. , tässä. Tämä dialektiikka mahdollistaa sellaisen yksikön luomisen, joka voidaan heijastaa tulevaisuuteen ja tulevaisuuteen, joka on jatkuvasti valloitettavissa.

Taide jakaa pyhän kanssa pysyvän sillan itsensä sisä- ja ulkopuolen, sisäisen sydämemme ja herkän maailman ulkoisen foorumin välillä. Liian introvertti, navan katseemme ei enää näe muita; liian ekstrovertti, välkkyvä silmä on tullut kuuroksi omantunnon ja intuition syvälle äänelle.

"Flamenco on elänyt useita vuosikymmeniä paradoksiin, jonka monet suullisen perinteen musiikit ovat tunteneet  : mitä enemmän kansainvälinen yleisö ymmärtää flamencokulttuurin erityispiirteitä, sitä enemmän energiaa, jonka flamenco pystyy projisoimaan, vähenee Andalusiassa ja Espanjassa, sen leviämisen sosiologiset olosuhteet olemisen tapana ( forma de ser ) ovat yhä harvinaisempia . Kuitenkin flamencon forma de ser , sekä musiikissa että sen ulkopuolella, kiinnostaa juuri muusikoita, säveltäjiä, musiikkitieteilijöitä ja esseistejä eniten Espanjan ulkopuolella. Ehkä siksi, että teollisuusyhteiskunnat onnistuvat niin vähän luomaan ser-muotoja ja arvoja, jotka ovat samanlaisia ​​kuin ne, jotka flamencokulttuuri on onnistunut luomaan. Georges Hilairen kaltaiset ihmiset ovat pitäneet näitä flamenco- estetiikan syviä lähteitä todellisena aarteena flamencomusiikin ja tanssien muodollisen rikkauden lisäksi; Pedro Bacán sanoi, että flamenco oli keino eikä tarkoitus: että sen korkein tarkoitus oli vertaansa vailla oleva olento yhdessä. Täältä löydämme ristiriidan flamencon kuin yhteisön ja flamencon kuin musiikin välillä . Kansainväliset markkinat eivät erehdy: se painostaa flamencoa ennen kaikkea musiikkimateriaalina ja lopullisena musiikkimateriaalina. Ja tässä musiikkimateriaalikysymyksessä on huomattava ohimennen, että markkinoiden ja muusikoiden välittäjien välillä on osittain lähentymistä. Missä ne eroavat, on kysymys yhdessä olemisesta. Mutta esteettiset muodonmuutokset ovat arvaamattomia. Yksi avain flamencon tapauksessa on uudessa kansainvälisessä yleisössä : koska Euroopassa, Amerikassa ja Japanissa on nykyään vaativa yleisö, joka etsii juuri sitä, mikä flamencossa on erityistä; tämä voi osoittaa, että flamenco jatkaa traagisen ja juhlallisen valituksensa uuden tyyppiselle yhteisölle etäisyydestä huolimatta ja kielellä, joka omaksuu enemmän kuin salli itsensä omaksua. Jos päinvastoin koko flamenco-identiteetti laimennetaan muilla materiaaleilla, meidän on otettava huomioon, että sisällyttämällä itsensä yksinkertaisena ainesosana muihin musiikkitodellisuuksiin flamenco on kadonnut sellaisenaan. "

Andalusialaisilla ja mustalaisilla on joskus samat arvot ja niillä on joukko erityisiä piirteitä, joista voidaan mainita anteliaisuus, vieraanvaraisuus , erityinen uskonnollisuus - tai pakanallisuuden muoto -, kunniakultti , rohkeus tai tietty machismo, kyky elää nykyhetkessä ja juhlaa. Nämä yhteiset kohdat helpottivat eräänlaista mustalais-andalusialaista osmoosia ja aiheuttivat eräänlaisen flamencofilosofian. Ne koskevat myös elämäntaidetta, käyttäytymistapaa kaikissa olemassaolon olosuhteissa, joukkoa reaktioita tai asenteita, joiden joukossa hallitsevat ylenpalttisuutta, herkkyyttä reunalla, hillitöntä rakkautta paroksismiin, halveksuntaa mahdollisiin tilanteisiin ja aineellisiin arvoihin.

Sanakirja

¡Ole!

Tämä sana kirjoitetaan joskus myös espanjaksi: ¡Olé! tällä on vaikutusta siihen, että viimeisen vokaalin jännitys siirtyy , muuten korostetaan yleensä "o" (kaksi ääntämistä ja kaksi kirjoitusasua kohtaavat usein vuorotellen). Sana käännetään sanakirjoissa usein nimellä “Bravo! », Mutta oleella on laajempi merkitys kuin tällä ranskankielisellä vastaavalla tavalla, joten sitä pidetään yleensä suoraan ranskaksi käännettynä ilmaisuna, joka johtaa sanalliseen lainaan , kuten duende (katso seuraava osa), perna- englanti, afroamerikkalainen blues , keinu ja tunne , tai portugali-brasilialainen saudade .

Tätä ilmaisevaa espanjalaista väliintuloa käytetään osoittamaan innostusta ja ihailua tai vain kannustamaan esiintyjiä esityksen aikana. Sitä käytetään härkätaisteluissa sekä flamencomaailmassa, jossa yleisön ja erityisesti harrastajien osallistuminen animoi näyttelyn jaleon mukaan , termi, joka on omistettu näille jakamistapahtumille (katso määrittely flamencosanastosta ) .

Adolfo Salazarin mukaan ilmeikäs väliintulo ¡ole! , Jolla Andalusian cantaores (laulajia), tocaores (muusikot) ja bailaores (tanssijoita) kannustetaan , voi tulla heprean verbi Oleh , joka tarkoittaa "vetää", joka osoittaa, että whirling dervishes of Tunis tanssimista tekee temppuja toistuva ole- tai joleh- ääni . Samassa mielessä näyttää siltä, ​​että käytetään sanan arza käyttöä , joka on andalusialaisessa murreessa tapa lausua sana imperatiivissa Alzassa ("Nouse!"), Andalusian taajuuskorjaimen ominaisuudella / l / ja / r / implosiivisessa ja lopullisessa asennossa. Termien ¡arza! ja ¡ole! kun kannustaa ja kannustaa flamencolaulajia ja tanssijoita, antaa heidän pitää niitä synonyymeinä.

Mutta ilmeisin alkuperä tämän sanan näyttää olevan Caló (mustalaisten kieli) kanssa huudahdus: Olá , mikä tarkoittaa: "Come" (ei pidä sekoittaa Espanjan tervehdys: ¡hola! , Eikä termi suoraan ranskan kielelle "la ola", la epämääräinen). Vastaavasti tämä olá- sana tunnetaan Andalusiassa signaalina metsästyksen aikana lyötyille, toisin sanoen "nostamisen ja laskemisen" toiminnalle, joka koostuu "pelin lentämisestä huutamalla, laukauksilla, iskuilla tai melulla", hänen nostaakseen ” .

Ilmaisun ¡ole! Alkuperän ja merkityksen lisäksi ! , on olemassa eräänlainen suosittu andalusialainen kappale, jota kutsutaan tämän sanan tyypillisen toistamisen vuoksi. Manuel de Falla innostui tämän tyyppisestä kappaleesta tietyissä kappaleissa hänen oopperansa La vida breve ( La Vie brève ) toisesta näytöksestä .

Toinen hypoteesi tämän välähdyksen alkuperästä ja merkityksestä, ¡ole! , ehdotti herra Agalarrondo: hänen mukaansa arabialaiset sivilisaatiot leimasivat voimakkaasti Espanjaa ja etenkin Andalusiaa Reconquistan aikana vuosina 711–1492, ja monet espanjankieliset sanat ovat siten peräisin arabian kielestä. Hänen mielestään öljyn tapaus, joka tosiasiallisesti tulee wallahista, joka tarkoittaa "Allahin kautta" ja joka on osoitus ihmeestä, hämmästyksestä ja jopa innostuksesta, joka tuntuu jumalallisen lähestymisestä, kuten silloin kun ihminen on kosketti Grace (siinä mielessä teologisen käsitteen kuuluvat kristillistä symboliikkaa). Tämän etymologisen hypoteesin sanalle olee on ottanut myös vastaan García Lorca duende-aiheisessa konferenssissa , josta keskustellaan seuraavissa kahdessa osassa ( vrt. Erityisesti jakso: ¡Ole! Ja duende liittyy toisiinsa Flamenco-liturgia ).

Duende

Duende- käsitteen lähde löytyy latinalaisamerikkalaisesta populaarikulttuurista (ensin vanhoista kotimaiseen taikausoon liittyvistä perinteistä), sitten, viime aikoina ja tarkemmin, flamenco- ruokalasta ja härkätaisteluista, jotka lainasivat sen siitä.

Mukaan sanakirja Royal Academy of Spain (1956), The duende Andalusiassa on "salaperäinen ja sanomaton lumoa (hurmata)", joka on "karismaa", että mustalaiset nimetä tämän vaalikauden duende . "Karisma" molemmissa merkityksissä, ensimmäinen (raamatullinen) ja toinen (psykososiaalinen) termistä: 1. karisma  : "Arvaamaton ja ohimenevä armo, jonka Jumala on myöntänyt Jeesuksessa Kristuksessa ja joka antaa väliaikaisen voiman suorittaa ihmeellisiä tekoja" ja myös 2. karisma  : ”Inspiraatio, joka antaa arvostusta ja ylimääräistä vaikutusta kapellimestarille, taiteilijalle, esiintyjälle. " Flamencon mielikuvituksessa duende ylittää tekniikan ja inspiraation.

Kun flamencotaiteilija kokee tämän salaperäisen lumouksen, käytetään lausekkeita tener duende (saadakseen duende tai omistamaan duende ) tai muuten cantar, tocar o bailar con duende (laulamaan, soittamaan tai tanssimaan duenden kanssa ). Olemme lähellä noituuden, hallussapidon, transin käsitteitä. Alun perin duende- termi herätti tontun, mikä tarkoitti suositussa mytologiassa kotimaisia ​​demoneja tai trasgoja ( Espanjan kuninkaallisen akatemian sanastolle vuonna 1732). Sana tuolloin, sen alkuperäisessä merkityksessä, tuli latinankielisestä dominus-nimestä (isäntä, herra [talon: domus ] -etymologiasta, jonka löydämme ranskaksi "hallitsemaan"), joka antoi espanjaksi: dueño de la casa , sitten duen de la casa  : talon päällikkö.

Federico García Lorca , hänen luento teoria y juego del Duende ( teoria ja peli Duende , tarttunut Ignacio Gárate Martínez ) kokoaa yhteen kaksi merkitystä termin (Sprite ja trance) ja vahvistaa tämän sanoinkuvaamattoman luonne Duende , mutta myös melkein yliluonnollista, taikuutta kohti noituutta ja shamaanimaista hallintaa, määrittelemällä sen Goethen sanoilla  : ”Salaperäinen voima, jota kaikki tuntevat ja jota kukaan filosofi ei selitä. " Lorcan mukaan " duenden löytämiseksi ei ole karttaa eikä liikuntaa " . Henkilökohtainen ilkikurinen henki, duende näyttää olevan se, joka esiintyy flamenco-esitysten aikana, peitetty tanssijoiden eleillä ja laulajien äänillä. García Lorca kutsuu meitä tulemaan tähän tilaan samalla tavalla kuin menisimme espanjalaiseen sieluun. Puhuessaan duendeista García Lorca haluaa itse asiassa "antaa meille yksinkertaisen opetuksen tuskallisen Espanjan piilotetusta hengestä" , "Espanjasta, joka on ainoa maa, jossa kuolema on kansallinen spektaakkeli, jossa kuolema puhaltaa voimakkaina taisteluina. jousien kukinta ja [jonka] taidetta hallitsee aina tämä duende lävistävän hengen kanssa, joka antoi sille eron ja keksinnön laadun .

Duenden nykyisen merkityksen laajennuksena on muita termejä ja ilmaisuja, jotka ovat tyypillisiä flamencolle taiteellisena tyylilajina ja elämäntapana: cuadro flamenco ( flamencoryhmä ), tablao flamenco (flamencokabaree), juerga flamenca (häät) flamencossa), tercio (flamencosarja tai esitys, kun tiedetään, että tercio on "kolmas" tai yksi härkätaistelun kolmesta vaiheesta tai teosta), quejío (espanjalaisen quejidon muunnos  : valitus, valitus, tiettyjen kohtien luonnehtimiseksi) ja cante ), aflamencar (kiihdyttää, kiihdyttää), aflamencamiento (kiihdyttää, kiihdyttää), flamencología (flamencology, musiikkitiede flamenco), flamenquería (flamenquerie, maailman flamenco), flamencura (flamencure tai jäljittelemättömältä luonnetta, mikä on flamenco esimerkiksi lausekkeessa: "La Lupilla ( bailaora ) on jäljittelemätön tyyli ja reunalla flamencura ). "

¡Ole! ja duende ovat yhteydessä flamenco-liturgiaan

Itse asiassa väliintulo “olé! », Ilmaisee melko rauhallisen ja hymyilevän riemun (päinvastoin kuin härkätaistelusta on täällä) yleisön tai taiteilijan kumppanien puolelta, joka tarjoaa esityksen tornina solistina. Usein tapahtuu tervehtimään tarkasti duenden esiintymistä taiteilijan tulkinnassa tai vaatia sitä kaikilla toiveillaan.

Ytimessä mitä voisi kutsua flamenco seremoniallinen , vaikka sen liturgia, tämä huudahdus melkein roolissa Amen! (kyllä ​​se on), joka välittää evankeliumin transsit . Kuuluisa Danza Ritual del Fuego (tulen rituaali) ja Cancún del Fuego Fatuo (laulun laulu), jotka on otettu Manuel de Falan baletti-pantomiimista El Amor Brujo ( Velho rakkaus ), osoittavat selvästi tämän mystisen ulottuvuuden. Ja liturginen flamenco, erityisesti Carlos Sauran esittämässä elokuvassa L'Amour sorcier vuonna 1986.

Federico García Lorca samassa luennossa Teoría y juego del duende ( duenden teoria ja peli ), joka omaksuu puolestaan ​​yhden tämän kuuluisan ”olén” etymologisista hypoteeseista, vaatii myös tätä flamencon uskonnollista puolta ja yhdistää väliintulon jumalallisella inspiraatiolla duenden hahmon alla:

"Duenden tulo on aina valmisteltu kaikkien muotojen radikaalisella muutoksella. Vanhoihin piirustuksiin se tuo tuntemuksen uudesta tuoreudesta, jolla olisi juuri kukkivan ruusun laatu, ihme, joka herättää melkein uskonnollisen innostuksen. Kaikessa arabimusiikissa, tanssissa, laulussa tai elegiassa duenden häiriintymistä tervehtii energinen "Allah!" Allah! "; ”Dios! Dios! "Niin lähellä" Olét! "Härkätaisteluista on mahdollista, että se on sama huuto, ja kaikissa Etelä-Espanjan kappaleissa duenden häiriötä seuraa vilpitön huuto:" Viva Dios! », Tarpeellinen, syvä, inhimillinen kutsu yhteydenpitoon Jumalan kanssa viiden aistin kautta, kiitos tanssijaa äänessä ja ruumiissa asuvan duenden; todellinen ja runollinen paeta tästä maailmasta, yhtä puhdasta kuin mitä Pedro Soto de Rojas saavutti ”

Runoilija XVII nnen  vuosisadan harvinainen kyky, kautta seitsemän puutarhassa tai Juan Calímaco hauraan ja hutera mittakaavassa itku. Tietenkin, kun tämä paeta onnistuu, kaikki tuntevat vaikutukset, vihitty, joka näkee kuinka lahjakkuus ylittää aineellisen köyhyyden, ja maallikko aitojen tunteiden "je ne sais quoi" -tekniikalla. Vuosia sitten tanssikilpailussa Jerez de la Fronterassa ensimmäinen palkinto myönnettiin kahdeksankymmentävuotiaille eikä kauniille naisille tai nuorille miehille, joilla oli virtaava lonkka, yksinkertaisesti siitä, että hän nosti kätensä, nosti päänsä, ja leimaamalla jalkansa lattialle; näiden musien ja näiden siellä koottujen enkeleiden (muotojen kauneus ja hymyjen kauneus) keskellä piti voittaa ja voittaa tämä kuoleva duende, joka veti hapettuneita veitsensiipiä maahan.

Flamencon muodot

Flamenco cante koostuu useita perinteisiä (ja lisää moderni) muotoja, joilla on eri rytminen ja harmoninen rakenteita .

Palo on termi, jota käytetään flamenco osoittamaan kunkin perinteisen lajikkeiden cante (laulaen) flamencoa, määrittelemän Espanjan kuninkaallisen akatemian  : "  Cada Una de las del cante flamenco Variedades tradicionales . "

Rytmi, jota kutsutaan espanjaksi compásiksi , on kiistatta tärkein ominaisuus erilaisten flamencomuotojen erottamisessa.

Kappaleet koostuvat useista espanjankielisistä " fraaseista " tai falsetista , joiden voimakkaan, rytmisen tunnelman määrittää teoksen päämuoto flamencokitaran mukana .

Jotkut muodot lauletaan ilman säestystä, kun taas toiset käyttävät kitaraa tai jopa muuta säestystä. Jotkut muodot ilmaistaan ​​vain tanssin kautta. Lisäksi jotkut tanssit tai laulut ovat perinteisesti miesten etuoikeus, ja toiset varataan naisille. Monet perinteiset näkökohdat ovat kuitenkin menettämässä jäykkyyttään. Esimerkiksi farrucaa, perinteisesti miespuolista tanssia, harjoittavat nyt myös naiset. Lopuksi joitain kappaleita soitetaan kitaralla yksin, säestyksellä tai ilman.

Paco de Lucia aloitti lyömäsoittimien käytön kehityksen. Vuonna 1970 , tämä maailmankuulu flamencokitaristi aikana kiertueen Lima mukana hänen brasilialaisen perkussionisti Rubem Dantas , kosketti sävy ja rytmi Caitro Soto vei ulos hänen Cajon  ; jälkimmäinen myi sitten yhden Paco de Lucíalle, joka palattuaan Espanjaan esitteli sen flamencoesityksilleen ja äänityksilleen. Äänen leimaamiseksi he lisäsivät kitaran kielet cajónin resonanssikammion sisäpuolelle .

Myöhemmin Rubem Dantas käytti Paco de Lucían kanssa myös flamencomusiikissa brasilialaisia ​​lyömäsoittimia, kuten berimbau ja cuíca , mutta vain cajónia on toistaiseksi käytetty laajasti flamencossa.

• Flamenco-kitara .

• Berimbaus .

• Cuíca hihnalla ja sienellä.

• Cajón  : akustinen esimerkki.

Canten luokitus

Flamencomuotojen luokittelusta keskustellaan, mutta klassinen ja käytännöllinen lähestymistapa on jakaa ne kolmeen ryhmään. Syvemmät ja "vakavammat" muodot tunnetaan nimellä cante jondo (tai cante grande ), kun taas suhteellisen kevyempiä ja kevyempiä muotoja kutsutaan cante chico tai minor. Välimuotoja kutsutaan cante intermedio . Monet suurimmista flamenco-taiteilijoista ovat erikoistuneet ainutlaatuiseen muotoon.

Cantes flamencossa
Cante jondo	Cante intermedio	Cante chico
		Garrotín
Seguiriya	Bulería	Alegría
Soleá	Tango	Fandango
Tiento	Malagueña	Farruca
Petenera	Granaína	Guajira
		Sevillana
		Verdiales
		Milonga

Nykyään tällä luokituksella ei ole enää samaa merkitystä. JonDo (syvä) tai Chico (vähäinen) luonne on vähemmän funktio tyyliin kompassi ( Solea , bulería , tenanto ) kuin tekemää tulkintaa laulaja. Esimerkiksi monet laulajat esittävät vapaa Fandango tai bulería , kuten cante JonDo .

Lisäksi voimme lisätä tähän luetteloon muita folk-tyylejä, nykyaikaisempia tai joitain hybridityylejä:

Hybridi tyylit: Soleá por bulería Jaleo Zambra Liviana Serranas Bulería

Kansan tyylit: Seguidilla Colombiana Garrotín Farruca Malagueña Flamenco rumba

Tyylit, joihin sinun on lisättävä myös tietyille tyyleille omat alaluokat. Soolasta , buleríasta , tangosta , cantiñasta , fandangosta on siis useita perinteisiä muunnelmia (joka on alaryhmiltä rikkain tyyli: kylää kohti on lähes yksi fandango ja fandangosiin erikoistunut esiintyjä kohden). Lopuksi on syytä huomata, että tonA lähellä Martinete , ja joka suoritetaan myös cappella , on lähes tyyli itsessään, ja että saetas ovat myös hyvin flamencon Etelä-Espanjassa.

Asut

Bailaoran tai flamencotanssijapuvun perinteinen asu koostuu korkeakorkoisista kengistä ( taconeolle ) ja värikkäästä mekosta (yleensä punaisesta, valkoisesta tai mustasta ja usein suurista pilkkuista ), pitkistä nilkkaan asti. koristeltu röyhelöillä (hameessa sekä joskus hihoissa). Hartiat ovat usein peitetty suurella, hapsutetulla silkkihuivilla. Hiukset on perinteisesti sidottu pullaan .

Mutta tänään monet tanssijat pitävät hiuksensa alhaalla ( pelo suelto ) ja käyttävät virtaavien hiustensa liikkeitä koreografiansa elementtinä (katso Carlos Sauran elokuvat , erityisesti cantaora ja bailaora Estrella Morente ).

Traditionaalinen asu bailaor , tai flamenco tanssija, on Andalusian lyhyt puku , jota kutsutaan myös campero (maalaismainen, maa) puku .

Se koostuu vahatusta korkokengästä, usein shodista ( taconeolle ), mustista housuista, joissa on korkea vyötärö, leveästä punaisesta kangashihnasta , paidasta (usein valkoinen), bolero (lyhyestä tai liivitakista) mustasta ja kordouanihatusta.

Kulttuuriperintö

Flamenco Lounais-Ranskassa *  Aineettoman kulttuuriperinnön luettelo Ranskassa
Verkkotunnus	Musiikkia ja tansseja
Varaston sijainti	Uusi Akvitania Midi-Pyreneet Pyreneet-Atlantiques Landes Mont-de-Marsan Toulouse

Flamenco merkittiin by UNESCO kuin aineettoman kulttuuriperinnön ihmiskunnan päälle16. marraskuuta 2010, Andalusian, Extremaduran ja Murcian autonomisten alueiden aloitteesta. Lisäksi se on andalusialaista etnologista aineetonta kulttuuriperintöä, ja se on rekisteröity Murcian alueen irtaimen tavaran yleisluetteloon, jonka taiteiden ja kulttuuriesineiden pääosasto on perustanut.

Ranskassa kulttuuriministeriö sisällyttää tämän käytännön ranskalaisen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vuonna 2012. Maan lounaisosassa, jonne on asunut monia andalusialaisia ​​ja espanjalaisia ​​perheitä, flamenco on käytäntö. sukupolvi ja jota yleisö on arvostanut alueellisten festivaalien aikana, kuten Arte Flamenco -festivaali Mont-de-Marsanissa ja Flamenco-festivaali Toulousessa.

Jotkut flamenco-taiteilijat

Tässä käytetyt nimet ovat vain taiteilijoiden nimiä, joita yleensä pidetään historian tai nykyisen maailmankuulun tunnetuimpina tai tärkeimpinä joko flamencon levittämisen tai evoluution vuoksi. Tämä luettelo ei voi olla tyhjentävä, ja se on päivitettävä pitkällä aikavälillä. Sen pääasiallinen käyttötarkoitus on toimia ponnahduslautana navigointiin ryhmittelemällä sisäiset linkit; yksi valintaperusteista on siis sisäisen linkin olemassaolo, joten tämä luettelo on määritelmänsä mukaan avoin. Flamenco-taiteilijoiden luettelolle omistettu artikkeli tarjoaa paljon täydellisemmän, mutta vähemmän yksityiskohtaisen luettelon. Nimet on lueteltu tässä aakkosjärjestyksessä kunkin nimen muodostavan ensimmäisen sanan (eli useimmiten etunimen, numeron espanjaksi tai joskus lempinimen, apodon tai vaiheen nimen) kanssa, lihavoituna kirjain, joka oikeuttaa indeksoinnin. Ne on ryhmitelty seitsemään otsikkoon (laulu, kitara, basso, tanssi, lyömäsoittimet, elokuvateatteri, dokumenttien kirjoittaminen). Kolme pääotsikkoa (laulu, kitara, tanssi) on jaettu kahteen luokkaan: "historialliset taiteilijat" (kuollut ennen vuotta 2000) ja "nykytaiteilijat" (edelleen elossa tai kuolleet vuoden 2000 jälkeen. 2000). Aina kun se on mahdollista, olemme ilmoittaneet myös heidän syntymä- ja kuolemapäivänsä ja paikkansa, maantieteellinen sijainti on usein flamencotyylin tunnusmerkki. Lopuksi, tunnetuimmista heistä, olemme lisänneet muutamia elementtejä, jotka tiivistävät heidän yhteistyönsä tai panoksensa taiteen historiaan.

Cante (laulu)

Flamencolaulajat: historialliset taiteilijat (kuollut ennen vuotta 2000)

• Aniya la Gitana (tai Anilla la de Ronda, Ana Amaya Molina, Ronda, 1855 - Barcelona, ​​1933) historiallinen laulaja, tanssija ja kitaristi.
• Antonio Chacón (katso Don Antonio).
• Antonio Mairena (Antonio Cruz García, Mairena del Alcor , Sevilla , 1909 - Sevilla, 1983), cantaor kaikkein arvostettu ja XX : nnen  vuosisadan hän oli myös musiikkitieteilijä flamencoa (tai flamencologue) kuuluisa.
• Camarón de la Isla (José Monje Cruz, San Fernando , Cadizin maakunta , 1950 - Badalone, Barcelonan maakunta, 1992), cantaoria pidettiin yhtenä modernin flamencon päähahmoista, vaikutusvaltaisimmista ja suosituimmista, erityisesti hänen ilmeikkästä kyvystään ja ystävyydestään, pitkästä yhteistyöstään Paco de Lucían kanssa (9 albumia tuotettiin vuosina 1969–1977, sitten viisi albumia, joissa Paco ilmestyi vuosina 1981–2006, mukaan lukien postuumisti); yhdessä Pacon kanssa hän vaikutti suuresti flamencon kehitykseen; hänen lempinimensä Camarón tarkoittaa "katkarapuja" (kapean, koon ja punaisen hiuksen takia); hän on yksi harvoista cantaoreista, joka on saanut vuonna 2000 postuumisti laulamisen kultaisen avaimen , arvostetun eron flamenco-universumista.
• Carmen Amaya (Carmen Amaya Amaya, Barcelona, ​​1918 - Bagur, Girona, 1963) laulaja, tanssija ja näyttelijä (katso myös luku Baile  : historialliset taiteilijat).
• Don Antonio Chacón , (Antonio Chacón García, Jerez de la Frontera , 1869 - Madrid, 1929), yksi kahviloiden kantanttien aikakauden kuuluisimmista kantoreista , laulajana usein Javier Molina; Ensimmäinen suuri flamencolaulaja että XX : nnen  vuosisadan hän oli myös yksi ensimmäisistä flamenco laulajia nauhoittaa albumia (vaha sylinterit) vuonna 1900, mukana kitaristi Miguel Borrull  ; hänen maineensa sai hänet rakastavan ja kunnioittavan lempinimen Don Antonio .
• El Mellizoa tai Enrique el Mellizoa (Francisco Antonio Enrique Jiménez Fernández, Cadiz 1848-Sevilla 1906) pidetään nykyään yhtenä pääkantaoreista niin kutsutulle Edad de Oron (" kulta-ajaksi  ") flamencolle ( XIX- luvun loppu). nnen  vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla XX : nnen  vuosisadan); hän oli myös bailaor (tanssija).
• El Planeta tai Planeta yksinkertaisesti (Antonio Fernández? Tai Antonio Monge Rivero?, Cadiz, 1789? - Malaga 1856?). Laulaja, kirjailija ja esihistoriallinen kitaristi, yksi vanhimmista koskaan listatuista Tío Luis el de la Julianan kanssa . Hän olisi myös Manolo Caracolin isoisänisä .
• Fillo tai El Fillo (Francisco Ortega Vargas, Puerto Real, Cadiz, noin vuonna 1810? - Triana, Sevilla, 1878) La Andondan aviomies, Tomás el Nitrin setä, Silverion löytö.
• La Niña de los Rangaistukset (Pastora Pavón Cruz naapurustossa la Alameda, Sevilla Sevilla 1890-1969) suuri cantaoras XX : nnen  vuosisadan yksi ihaillut García Lorcan , joka mainitsi useita kertoja hänen kirjoituksiaan noin Cante JonDo , ystävä säveltäjä Manuel de Falla ja maalarit Ignacio Zuloaga ja Julio Romero de Torres  ; hänen äänityksensä on palautettu korvaamattomaksi perinnöksi, ja Andalusian autonominen hallitus julisti äänensä "kulttuurihyödykkeeksi" vuonna 1996.
• La Serneta (Merced Fernández Vargas, piirikunta San Pedro, Jerez de la Frontera , 1837 - Utrera 1910 ), historiallinen laulaja, kuuluisa soleistaan .
• Lola Flores tai La Faraona (María Dolores Flores Ruiz, Jerez de la Frontera Cadiz , 1923 - La Moraleja, Alcobendas [Madrid] 1995), laulaja, tanssija ja näyttelijä, laulaja Manolo Caracolin kumppani , sitten kitaristi El Pescaílla: n vaimo .
• Manolo Caracol (Manuel Ortega Juárez, Sevilla, 1909 - Madrid, 1973) kuuluisa ja palkittu sota sodien välillä ja myös näyttelijä, hänen 1950-luvun äänityksensä vakituisen kitaristinsa Melchor de Marchenan kanssa pidetään historiallisina viitteinä; ratkaiseva linkki pitkällä flamenco-taiteilijoiden (Ortega), El Planetan pojanpoikapojan, El Águilan pojanpojan pojanpojalla, hänen sukupuuhunsa kuuluvat myös Fillo , Tomás el Nitri  ; toveri laulaja ja näyttelijä Lola Flores (jonka kanssa hän kiersi); hän oli perinyt lempinimensä Caracol (etana, mutta myös katseenvangitsija) isältään ja antoi sen yhdelle poikansa, myös cantaores .
• Manuel Torre (Manuel Soto Loreto, alue San Miguel, Jerez de la Frontera (Cadiz), 1878 - Sevilla 1933) laulaja ja cantes- kirjailija, lempinimeltään Torre (torni) suuren koon ja vaikuttavien esitysten vuoksi; opetuslapsi El Mellizo, sitä pidetään yhtenä merkittävimmistä cantaors mustalaiset varhainen XX : nnen  vuosisadan ja cante Jerezano (Jerez laulutyylin); tallenteet teoksissa (neljässäkymmenessäyhdeksässä flamenco cantes 78 min), 1909-1931, mukana suuri kitaristit: puolestaan Habichuela el Viejo, El Hijo de Salvadorin, Miguel Borrull Javier Molina, ovat arvokkaita todistuksia Cante alussa XX : nnen  vuosisadan .
• Niña de Antequera (María Barrus Martínez, Antequera , 1920 - Sevilla , 1972) sekä osallistumalla arvostettuihin näyttelyihin 1940-luvulta (erityisesti Niña de la Pueblan kanssa ) että merkittävän diskografiansa ansiosta hänestä on tullut suosittu kaikkialla Espanjassa ja hänet kutsuttiin lempinimeksi " Andalusian kultainen ääni  ".
• Niña de La Puebla (Dolores Jiménez Alcántarassa La Puebla de Cazalla , 1908 - Malaga , 1999 ) flamencolaulaja , kitaristi ja näyttelijä (sokea) tunnetuimmista ja XX : nnen  vuosisadan , hän loi ja toimii Espanjassa ja monissa Euroopan temaattinen flamenco näyttelyitä arvostetulla yhteistyöllä.
• Niño de Marchena (Pepe Marchenan ensimmäinen lempinimi).
• Pastora Pavón Cruz, katso La Niña de los Peines.
• Pepe Marchena tai Niño de Marchena (José Perea Tejada Martín, Marchena, Sevillan maakunta 1903-1976), ei pidä sekoittaa tanssijaan Pepe Marchenaan (1941-2007), myös Sevillasta ja samalla lempinimellä.
• Silverio Franconetti ( Sevilla , 1823 tai 1831-1889), ”keksijä” on cantante kahviloita ja ensimmäinen ammatillinen julkisen flamenco osoittaa, huomanneet El Fillo , hän esitteli Antonio Chacón .
• Terremoto de Jereziä (Fernando Fernández Monge, Jerez de la Frontera 1934-1981) ei pidä sekoittaa poikansa Fernando Terremoton (Fernando Fernández Pantoja) kanssa, joka on myös kuuluisa laulaja .
• Tío Luis el de la Juliana vai Tío Luis de la Geliana? (Luis Montoya Garcés?, Jerez de la Frontera, noin vuonna 1760 - Jerez de la Frontera?, Noin vuonna 1830), melkein myyttinen historiallinen edeltäjä , jota pidetään ensinnäkin, mutta hänen olemassaolostaan ​​ja työstään on vähän todistuksia.
• Tomás el Nitri (Francisco Lázaro de la Santa Trinidad Ortega López, El Puerto de Santa María, Cadiz 1838-Jerez de la Frontrera 1877) historialliset laulaja, veljenpoika Fillo , hän oli ensimmäinen saada kultainen avain laulun .

• Aniya la Gitana .

• El Planeta .

• La Niña de los Peines .

• Lola Flores .

• Silverio Franconetti .

• Tomás el Nitri .

Laulaa: nykytaiteilijat (vielä elossa tai kuolleet vuoden 2000 jälkeen)

• Agujetas Hijo, katso Manuel Agujetas.
• Antonio Carmona (Antonio Carmona Amaya, Granada 1965), laulaja Nouveau flamenco , poika Juan (ja veljenpoika Pepe) Habichuela, ryhmän jäsen Ketama veljensä Juan José Carmona Amaya ja serkkunsa Josemi Carmona .
• Bernarda de Utrera (Bernarda Jiménez Peña Utrera Sevilla Province, 1927-2009) ja hänen isosiskonsa Fernanda de Utrera , he merkitty äänensä ja ainutlaatuinen tyyli toisella puoliskolla XX : nnen  vuosisadan uraansa sekä todistaa heidän runsas diskografiansa, moninkertainen yhteistyönsä, elokuvat, joissa he esiintyvät.
• Concha Buika (María Concepción Balboa Buika, Palma de Mallorca , 1972) espanjalainen cantaora Päiväntasaajan Guineasta  ; Hyvin eklektinen, hän kuuluu New flamenco -liikkeeseen ja harjoittaa flamenco-fuusiota, jonka hän sekoittaa mielellään soul- , jazz- , funk- , copla- tai afrikkalaiseen musiikkiin alkuperäisessä synteesissä, jossa on alkuperäinen, verhottu, ilmeikäs, rytminen, pehmeä tai voimakas sävy.
• Duquende (Juan Rafael Cortés Santiago, Sabadell, 1965), mukana olivat suurimmat kitaristit, harjoittaa myös flamencofuusiota, erityisesti itämaisen musiikin kanssa: arabia, intialainen (esimerkiksi: Qawwalî Flamenco vuonna 2006, kollektiivi).
• Diego el Cigala (Diego Ramón Jiménez Salazar, Madrid, 1968) harjoittaa myös flamencofuusiota, erityisesti latinalaisen musiikin (salsa, tango, milonga, latina jazz, kuubalainen ääni, musiikki Argentiinan Andeilta) kanssa.
• El Agujetas de Jerez, katso Manuel Agujetas.
• El Lebrijano (Juan Peña Fernández, Lebrija, Sevilla, 1941-2016), María La Perratan poika, myös cantaora .
• Enrique Morente Cotelo (Albaicínin alue, Granada 1942-Madrid 2010) on yksi vaikutusvaltaisimmista moderneista flamencosäveltäjistä ja laulajista, joka on juurtunut perinteeseen ( Tribute to Antonio Chacón -albumi vuonna 1977) ja väsymätön uudistaja, hän toi flamencon monien muiden tyylejen yhtymäkohtaan. musiikki (gregoriaanisesta laulusta ja klassisesta musiikista jazziin ja punkrockiin, arabialaisesta kuubalaiseen musiikkiin); Pepe el de la Matronan opetuslapsi , hän osasi määrätä tietyn tyylinsä, tapansa harjoittaa melismiä (useita nuotteja yhdelle tavulle tai vokaalin äänelle, tyyli, joka löytyy muilta cantoreilta ja jota nykyään tyttärensä Estrella Morente kuvaa hyvin , tyyli, joka korostaa flamencon ja arabi-andalusialaisen musiikin sukulaisuutta); häntä seurasivat aikojen suurimmat flamencokitaristit: Sabicas , Pepe Habichuela , Manolo Sanlúcar , Tomatito , Vicente Amigo , mutta myös vaihtoehtoisen rock-ryhmän Lagartija Nick; hän on tehnyt yhteistyötä kansainvälisesti tunnettujen taiteilijoiden, kuten Leonard Cohenin ja Khaledin , kanssa ja asettanut musiikkiin suurimmat espanjalaiset runoilijat; hän esiintyy tyttärensä Estrella Morenten tavoin joissakin Carlos Sauran flamencolle omistetuissa elokuvissa .
• Estrella Morente Carbonell (Las Gabias, Granada, 1980) cantaora ja bailaora , laulajan Enrique Morenten ja bailaora Aurora Carbonellin, matador Javier Conden vaimo , tytär , on tällä hetkellä yksi kuuluisimmista flamencolaulajista, ja usein mukana erinomaisia ​​kitaristeja ( Sabicasta) ja Paco de Lucía , Vicente Amigo , Josemi ja Juan Carmona , Pepe Habichuela ja Niño Josele); hän on osallistunut useisiin Carlos Saura -elokuviin ja elokuvien ääniraitaan, kuten Reasons to Live (1999), Pedro Almodóvarin Volver , vuonna 2006, jossa hän lainaa äänensä Penélope Cruzille samannimisessä kappaleessa Carlos Tango Gardel .
• Fernanda de Utrera (Fernanda Jiménez Peña, Utrera, Sevilla, 1923-2006), joka on erityisen kuuluisa tulkinnastaan soleaareista , Bernarda de Utreran vanhempi sisar .
• Fosforito tai Fosforito del Genil (Antonio Fernández Díaz, Puente Genil, Córdoba, 1932); ei pidä sekoittaa Francisco Lema Fosforitoon , historialliseen laulajaan (ei liity).
• José Mercé (José Soto Soto, Jerez de la Frontera , 1955)
• Juanito Valderrama (Juan Valderrama Blanca, Torredelcampo , Jaén , 1916 - Espartinas , Sevilla 2004)
• Paquera Jerez (Francisca Méndez Garrido, Jerez 1934-2004) cantaora multiprimée voimakas ääni, joka merkitsi jälkipuoliskolla XX : nnen  vuosisadan sekä sen ehdottanut useissa ja menestys osoittaa, että hän meni ylös; hän lauloi muiden kantorien rinnalla , kuten: Camarón de la Isla , Fernanda ja Bernarda de Utrera , Lola Flores , Farruco, El Chocolate
• Manuel Agujetas (myös joskus lempinimellä "El Agujetas de Jerez" tai jopa: "Agujetas Hijo"; hänen oikea nimensä: Manuel de los Santos Pastor, Las Tablas, Jerez de la Frontera, 1939-2015), Agujetas el Viejon poika.
• Miguel Poveda (Miguel Ángel Poveda León, 1973 Barcelona ) monipalkittu laulaja, hän on tehnyt yhteistyötä lukemattomien taiteilijoiden kanssa. Perinteisimmästä flamencosta lähtien hän avasi sen yhdessä kumppaneidensa kanssa muunlaiselle musiikille, kuten fado, itämainen musiikki ( Qawwalî Flamenco vuonna 2006, kollektiivi), tango (albumi: Diálogos. De Buenos Aires Granada vuonna 2013 Rodolfo Mederosin kanssa) .
• Montse Cortés (Montserrat Cortés Fernández, Barcelona, ​​1963), hän on tehnyt yhteistyötä La Paquera de Jerezin, Sara Barasin, Joaquín Cortésin, Miguel Povedan, Javier Limónin, Diego El Cigalan, Paco de Lucían jne. Kanssa.
• Pepe de Lucía (José Sánchez Gómez, Algeciras 1945) laulaja ja musikaalituottaja, Paco de Lucían veli ja varieteen laulajan Malú isä ; yhdessä vanhemman veljensä Ramónin kanssa hän oli osa Pacon kuuluisaa flamencosekstettiä.
• Rocío Jurado (María del Rocío Trinidad Mohedano Jurado, Chipiona, Cadiz, 1946 - La Moraleja, Alcobendas, Madrid, 2006) cantaora ja näyttelijä, nimetty Espanjassa la más grande ("suurin"), hän esiintyy monissa elokuvissa ja laulaa Carlos Sauran elokuville flamencon ympärillä.

• Antonio Carmona .

• Concha Buika .

• Diego el Cigala .

• Miguel Poveda .

• Enrique Morente .

• Estrella Morente .

• Fernanda de Utrera .

• Juan el de la Vara Juanito Valderraman ja Pepe Marchenan kanssa.

Kokkihattu (soittaminen tai musiikki, erityisesti kitara)

Flamencomuusikot: historialliset taiteilijat (kuollut ennen vuotta 2000)

• Aniya la Gitana (tai Anilla la de Ronda, Ana Amaya Molina, Ronda, 1855 - Barcelona, ​​1933) kitaristi, joka on suhteellisen harvinaista naiselle, varsinkin tuolloin, mutta myös laulaja ja tanssija.
• Carlos Montoya (Carlos García Montoya, Madrid, 1903 - Wainscott [USA], 1993) Ramón Montoyan veljenpoika, molempia pidetään joskus yhdessä Sabicasin kanssa modernin flamencokitaran perustajina, etenkin yksinään yksinäänkin yksinään , vapautuu vähitellen cantaoreiden säestäjänä , lainaa tiettyjä virtuoosimaisia ​​piirteitä espanjalaisesta klassisesta kitarasta, etsimään tietä, jonka kenties aloittivat Paco El Barbero, Miguel Borrull ja tietysti hänen setänsä Ramón Montoya .
• El Pescaílla (tai El Pescadilla , Antonio González Batista, Barcelona, ​​1925 - Madrid, 1999). Flamenco- ja rumba- kitaristi ja laulaja . Häntä pidetään katalonialaisen rumban luojana, joka on Barcelonan mustalaisyhteisön kehittämä musiikkilaji. Tanssijan Dolores Amaya Morenon, sitten laulaja Lola Floresin aviomies .
• Habichuela el Viejo (Juan Gandulla Habichuela, 186? -1956) Juanin ja Pepe Habichuelan isoisä, hän seurasi erityisesti kantelia Manuel Torrea .
• Javier Molina (Javier Molina Cundí, Jerez de la Fronteran 1868-1956) yksi luojat toque koulu (kitaransoittoa) on Xérès (Jerez) todennäköiseen sukujuuret José Patiño ja Paco el Barbero, ja professori Rafael del Águila. Hänelle annettiin lempinimi El brujo de la guitarra (kitaran velho), ja hän oli Don Antonio Chacónin ensimmäinen säestäjä  ; hän seurasi myös Manuel Torrea viimeisissä äänityksissään.
• Melchor de Marchena (Melchor Jiménez Torres, Marchena, Sevilla, 1907 - Madrid, 1980), solistina hän edustaa Diego del Gastorin kanssa mitä kutsutaan Toque Gitanoksi (kitarassa mustalaismuoto); hän seurasi myös muiden tunnettujen kantorien joukossa : Manolo Caracol, Juanito Valderrama, La Niña de los Peines, Antonio Mairena, Diego El Clavel…
• Miguel Borrull (Miguel Borrull Castelló, Castellón de la Plana, 1866 - Barcelona, ​​1926), suuren espanjalaisen säveltäjän oppilas, modernin klassisen kitaran isä: Francisco Tárrega , hän esitteli ensimmäisenä (muun muassa melodisen) lainattuna klassisesta kitarasta, ja sillä oli sinänsä suuri vaikutus kaikkiin hänen seuraajiinsa alkaen opetuslapsistaan: Ramón Montoyasta tai José Sirera Pratsista; hänen uransa kehittyi Edad de oro del Flamencon (flamencon kulta-aika) ja Ópera flamencan välillä  ; hän avasi myös kahvila cantante Villa Rosan Barcelonassa vuonna 1916 ; lopulta hän osallistui 1900-luvulle ensimmäisissä äänitteissä (vahasylinterissä) Antonio Chacónista .
• Niño Ricardo (Manuel Serrapí Sánchez, Sevilla 1904-1972) aloitti uuden tyylin flamencokitaralla, jota kutsutaan "ricardismiksi". Hän oli monien seuraavan sukupolven kitaristien, mukaan lukien Paco de Lucía, Enrique de Melchor, tunnustettu maestro. Serranito…
• Paco El Barbero (Francisco Sánchez Cantero, alias El Barbero, [parturi], hänen ensimmäinen ammattinsa, Cadiz, 1840 - Sevilla, 1910) Cadizin maestron oppilas: José Patiño; Fernando El de Triana erottaa hänet flamencokitaran historian ensimmäisenä solistina. Todennäköisesti Javier Molinan opettaja.
• Paco (EL) Lucena (Francisco Díaz Fernández Lucena 1859-1898) historiallinen flamencokitaristi, pidetään suurin XIX th  vuosisadan; hän teki yhteistyötä kantorin ja tocaor Juan Brevan kanssa , ja oli Cantaora Trinidad La Parralan aviomies.
• Rafael del Águila (Rafael del Águila y Aranda, Jerez de la Frontera, 1900-1976), Javier Molinan suora opetuslapsi ja tunnustettu Jerez-koulun opettaja monille kitaristeille, mukaan lukien Gerardo Núñez ja Parrilla de Jerez  (es) .
• Ramón Montoya Salazar (Madrid, 1879-1949), Carlos Montoyan setä ja kaikkien hänen seuraajiensa referenssikitaristi; hän on flamencokitaran ensimmäinen ”klassinen konsertisti” yksin näyttämöllä.
• Sabicas (Agustín Castellón Campos, 1912-1990), yksi kitaristeista tunnetuimpia toisella puoliskolla XX : nnen  vuosisadan usein harkita Ramon ja Carlos Montoya , koska yksi perustajista modernin flamencokitaran, varsinkin soolo väline.

• Paco Peña ja Sabicas .

• Carlos montoya

Muusikot: nykytaiteilijat (edelleen elossa tai kuolleet vuoden 2000 jälkeen)

• Anoushka Shankar (Lontoo, 1981) intialainen laulaja-lauluntekijä ja sitaristi , Ravi Shankarin tytär ja opetuslapsi, hän on julkaissut muun muassa hyvin huomatun levyn flamencosta / intialaisesta musiikkifuusiosta: Traveler , jonka on tuottanut Javier Limón ja johon yhteistyökumppanit flamenco-taiteilijoita kuten Pepe Habichuela , Buika , Sandra Carrasco jne.
• Diego del Morao (Diego Moreno Jiménez, Jerez de la Frontera, Cadiz, Andalusia, 1978) Morao de Jerezin, Moraíto Chicon pojan , itse kuuluisan kitaristin, koulun ja tyylin perillinen .
• Gerardo Núñez (Gerardo Núñez Díaz, Jerez de la Frontera, Cadiz, 1961) kitaristi ja säveltäjä flamenco- ja flamenco-jazzissa. Hän oli Rafael del Águilan oppilas, toque de Jerezin ( Jerez- kitaransoitto) suuressa suvussa : José Patiño, Paco el Barbero, Javier Molina. Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä nykyaikaisista flamencokitaristeista.
• Gipsy Kings  : kuuluisa ranskalainen flamenco rumba ryhmä , joka perustettiin vuonna 1970 kaksi Gypsy perheet (Abott) päässä Montpellier ja Arles , The Baliardo ja Reyes, serkkuja Manitas de Platan, ja joista Ranskan kitaristi oli osa. Chico Bouchikhi (Arles, 1954) ennen kuin perusti oman ryhmänsä, Chico and the Gypsies .
• Josemi Carmona Machuka (José Miguel Carmona, Madrid, 1971) kitaristi Pepe Habichuelan ja tanssija Amparo Bengalan poika, perusti serkkunsa (Juan Habichuelan pojat) kanssa flamencofuusioryhmän: Ketaman .
• Juan Carmona (Lyon, 1963), useita palkittuja kitaristeja ja ranskalaisia ​​säveltäjiä (mustalaisperhe) flamencosta, uusoufo-flamencosta ja flamencofuusiosta (arabian ja arabo-andalusialaisen musiikin kanssa, oopperalla ...); olla sekoittamatta sitä seuraavaan eikä Juan José Carmona Amaya El Camborioon, Juan Habichuelan poikaan.
• Juan Habichuela (Juan Carmona Carmona, Granada, 1933 - Madrid, 2016). [Älä sekoita edelliseen sukunimien läheisyyden vuoksi]. Veli kitaristi Pepe Habichuela ja isä cantaores  : Juan José Carmona Amaya El Camborio (syntynyt vuonna 1960) ja Antonio Carmona Amaya (syntynyt vuonna 1965), flamenco-fuusio ryhmä: Ketama.
• Juan Manuel Cañizares ( Sabadell , Barcelona , 1966 ) -palkittu kitaristi sekä flamenco- että klassisella kentällä. Hän on erityisesti seurannut Paco de Lucíaa klassisen musiikin levyissään (Albénizilla).
• Manitas de Plata (kirjaimellisesti "pienet hopeakätiset kädet", joka vastaa ranskalaista ilmaisua "keijun sormet") (Ricardo Baliardo, Sète , 1921 - Montpellier , 2014 ). Ranskalainen mustalaiskitaristi.
• Manolo Sanlúcar (Manuel Muñoz Alcón, syntynyt Sanlúcar de Barrameda vuonna Cádizin vuonna 1943 ), poika Isidro Muñoz Sanlúcar, veli Isidro Muñoz Alcón José Miguel Évora, kaikki kitaristit. Hän on yksi tunnetuimmista nykyaikaisista flamencokitaristeista ja arvostettu säveltäjä. Voimme kuunnella häntä ja nähdä hänet ainakin kahdessa Carlos Sauran elokuvassa  : Flamenco vuonna 1995 ja hänen Flamenco- jatko-osa , Flamenco viisitoista vuotta myöhemmin, mikä kuvaa hänen pelinsä evoluutiota.
• Manuel Moreno Jiménez tai Manuel Morao (Santiagon alue, Jerez de la Frontera 1929), El Moraon (Manuel Moreno de Soto y Monje) poika, Juan Moraon veli ja Moraíto Chicon setä , hän on yksi edustavimmista toque jerezano (Sherryn kitarointia), koska hän oli oppilaana Javier Molina (katso edellä) ja lisätään persoonallisuutta, tyypillinen tyyli Morao saaga ja että hän kutsuu "rytmistä iskuja".
• Moraíto Chico (Manuel Moreno Junquera, Santiago alueella Jerez de la Fronteran , 1956 - 2011 ), poika Juan Morao (myös lempinimellä Moraíto Chico), veljenpoika Manuel Morao ja isä Diego del Morao, kaikki arvostettuja kitaristit. Ehkä ”dynastian” ja Morao de Jerezin tyylin (ks. Edellä Manuel Morao) merkittävin edustaja, hänet palkittiin mestaruudesta Sevillan flamenco-biennaalissa vuonna 2010. Hän on myös vertaansa vailla oleva solisti. suuren laulajan jälkeen  : Manolo Caracol , José Mercé , La Paquera de Jerez , Camarón de la Isla , Diego Carrasco, Agujetas Hijo, Fernando Terremoto , Rancapino, Miguel Poveda , Luis el Zambo, el Torta , La Macanita , Carmen Linares jne. .
• Paco de Lucía (Francisco Sánchez Gómez, Algésiras [Cadizin maakunta], 1947 - Playa del Carmen [Meksiko], 2014), kitaristi Ramón de Algecirasin ja laulajan Pepe de Lucían nuorempi veli , häntä pidetään usein suurimpana kitaristina ja flamencosäveltäjänä nykyajan aikakaudelta, ja hän on varmasti maailman tunnetuin. Se on vankasti juurtunut puhtaimpaan flamenco-perinteeseen, ja se on myös avannut flamencon kaikille fuusioiden tuulille maailmanmusiikin kanssa: jazz, jazz-rock, pop, latinalaisamerikkalainen musiikki, intialainen musiikki (jne.); mutta myös klassisen espanjalaisen musiikin kanssa, jota itse flamenco leimaa, fuusion ylimääräisessä "edestakaisessa" ( Manuel de Falla , Joaquín Rodrigo , Isaac Albéniz ). Hänellä on ollut erinomaisia ​​duettoja ja yhteistyötä monien maailmankuulujen taiteilijoiden kanssa, sekä flamencossa että hänen ulkopuolella ja kaikilla taiteilla: tietysti hänen veljensä, mutta myös Camarón de la Isla , John McLaughlin , Larry Coryell , Al Di Meola , Carlos Santana , Antonio Gades , Carlos Saura jne. Hän esitteli ei-perinteisiä instrumentteja flamencoon tässä universumissa, kuten poikittainen huilu, saksofoni, sähköbasso tai cajón , Andien lyömäsoittimet, jotka on tuotu takaisin Perun kiertueelta ja ovat nykyään välttämättömiä flamencossa. Kuuluisan sekstinsä kiertueilla hän keksi nykyisen jazzista lainatun konseptin "flamencoryhmästä". Lopuksi hän laajensi flamencon yleisöä horisontti-maailmaan ja näytti tietä uuteen flamencoon . Siksi ehkä hän avasi flamencon eniten sekä laadullisesti että määrällisesti. Muiden erojen lisäksi hän sai vuonna 2004 arvostetun eron Asturian prinsessa-palkinnosta, joka myönnetään kaikkien alojen ja kaikkien kansallisuuksien taiteilijoille, joiden ilmaisu ja työ edustavat ratkaisevaa panosta ihmiskunnan kulttuuriperintöön; hän on ainoa flamencotaiteilija, joka on koskaan saanut sen.
• Paco Peñaa (Francisco Peña Pérez, Córdoba 1942) pidettiin yhtenä nykyaikojen merkittävimmistä flamencokitaristeista.
• Pedro Soler (Narbonne, 1938) ranskalainen flamencokitaristi; lukuisat yhteistyöt flamenco-, maailmamusiikki- ja jazzartistien kanssa.
• Pepe Habichuela (José Antonio Carmona Carmona, Granada , 1944) on yksi aikakauden merkittävimmistä kitaristeista, säveltäjä, hän on Habichuelan ”dynastian” merkittävä edustaja: Habichuela el Viejon pojanpoika, José Carmonan poika (Tío José Habichuela), kaikkien kitaristien Juan Habichuelan veli ja flamencofuusioryhmän Ketama kitaristi José Miguel Carmona Niñon (tai Josemi Carmona Machukan) isä . Hän työskenteli usein laulajan Enrique Morenten kanssa . Hän on kirjoittanut muun muassa flamencon ja perinteisen intialaisen musiikin lähentymisen (ks. Hänen levynsä: Yerbagüena / Pepe Habichuela & The Bollywood Strings vuonna 2001 ja hänen osallistumisensa Travelleriin , Anoushka Shankarin albumiin vuonna 2011), mutta myös jazz (ks hänen ennätys: Kädet kanssa Dave Holland vuonna 2010), ja barokkimusiikin (yhteistyössä L'Arpeggiata mukaan Itävallan lutenist ja theorbist Christina Pluhar ).
• Rafael Riqueni (Rafael Riqueni del Canto (Sevilla, 1962), kitaristi ja säveltäjä, joka on tunnustettu solistiksi, monipalkittu, hän on myös mukana muun muassa laulaja Enrique Morentessa .
• Ramón de Algeciras (Ramón Sánchez Gómez, Algeciras, 1938 - Madrid, 2009) laulajan Pepe de Lucían ja Paco de Lucían vanhempi veli, hänen kaltaisensa kitaristi ja säveltäjä (he ovat levyttäneet useita kertoja yhdessä).
• Tomatito (José Fernández Torres, Almería . 1958 ) kitaristi ja säveltäjä, hänen lempinimensä tarkoittaa "Pikku Tomaattia", koska hän on kitaristi José Fernández Castro El Tomate (Tomaatti) poika. Tunnettu solisti, hän on soittanut paljon Paco de Lucían kanssa, jota häntä pidetään merkittävänä perillisenä. Hän on myös seurannut monia kuuluisia cantaoreja , muun muassa Camarón de la Islaa kahdeksantoista vuoden ajan, sekä monia muita laulajia ja muusikoita. Näemme sen muun muassa elokuvassa Vengo jonka Tony Gatlif vuonna 2000.
• Vicente Amigo (Vicente Amigo Girol, Guadalcanal [Sevilla], 1967), kitaristi ja alkuperäinen säveltäjä, jolla on sujuva ja ilmava tyyli, häntä pidetään yhtenä nykyaikaisen flamencokitaran suurimmista virtuooseista , joka on voittanut useita palkintoja. Hän oli kitaristien El Tomate ja El Merengue sekä Manolo Sanlúcarin opetuslapsi yli viisi vuotta. Erinomainen solisti, hän on myös mukana tai pelataan El Pele , José Mercè , Camarón de la Isla , Rosario , Carmen Linares , Khaled , Niña Pastori , Paco de Lucía , Alejandro Sanz , Enrique ja Estrella Morente , Diego el Cigala , muun muassa jne.

• Anoushka Shankar .

• Estas Tonne .

• Gerardo Núñez .

• Gipsy Kings .

• Juan Habichuela .

• Juan Manuel Cañizares

• Manitas de Plata .

• Manolo Sanlúcar .

• Moraíto Chico .

• Paco de Lucía .

• Tomatito .

• Vicente Amigo .

Matala

• Carles Benavent ( Barcelona 1954 ) virtuoosi flamencoa ja jazz basisti , ja mandolinisti  ; hän oli osa Paco de Lucían ryhmää , ja hän esiintyi ja levytti myös Camarón de la Islan , Chick Corean , Miles Davisin , Jorge Pardon jne. kanssa. ; muiden basistien (muun muassa jazz-rock, kuten Jaco Pastorius tai Stanley Clarke ) kanssa hän osallistui siihen, että sähköbassoista tuli itsenäinen sooloinstrumentti.

• Carles Benavent .

• Tipu Corea .

• Miles Davis .

• Jorge Pardo .

• Stanley Clarke vuonna 1979.

• Jaco Pastorius (Italia 1986) sekä Biréli Lagrène ja Thomas Borocz.

Perkussiot ( palmas, zapateado, castañuelas, cajón jne.)

• Rubem Dantas (Rubem Dantas Rodrigues, Salvador de Bahia [Brasiliassa], 1954) Brasilian perkussionisti joka saattoi Paco de Lucía pitkään , ja joka toi mukanaan Cajon flamencon perinteisestä musiikista Andeilla on afro-perulainen kulttuuria . Hän oli osa Paco de Lucía -sextettiä, joka muodostettiin vuonna 1981 ja on tehnyt yhteistyötä Carles Benaventin , Jorge Pardon , Ramón de Algecirasin , Juan Ramírezin, Manolito Solerin, Joaquín Grilon , Pepe de Lucían , Duquenden , Rafael de Utreran , Juan Manuel Cañizaresin kanssa. , Viejín ja José María Bandera .

Baile (tanssi)

Flamencotanssijat: historialliset taiteilijat (kuollut ennen vuotta 2000)

• Aniya la Gitana (tai Anilla la de Ronda, Ana Amaya Molina, Ronda, 1855 - Barcelona , 1933) historiallinen tanssija, laulaja ja kitaristi
• Carmen Amaya (Carmen Amaya, Barcelona, ​​1918 - Bagur, Girona, 1963) bailaora , cantaora ja mustalaisnäyttelijä, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti elokuvistaan, hän on osaltaan kehittänyt baile- tyyliä ja naisille perinteisesti osoitettua roolia flamencokoreografioissa; sitä kutsutaan joskus lempinimellä La Capitana. Hän on serkku La Chunga ja Dolores Amaya Moreno La Pescaílla.
• La Argentina (Antonia Mercé y Luque, Buenos Aires , 1890 - Bayonne , 1936 ), espanjalainen tanssija ja koreografi, vaikka hän on syntynyt Argentiinassa (myös tanssijansa vanhempien taiteellisen kiertueen aikana), tästä syystä hänen lempinimensä. Hän on hyvin tunnettu siitä edusti ratkaiseva yhteys uusklassismia ja avantgarde-Espanjan ja Andalusian tanssia, etenkin Pariisin kohtaus, jossa hän oli yksi suurimmista innovaattoreita hänen taidettaan ensimmäisellä vuosipuoliskolla. XX : nnen  vuosisadan . Hän toimi Pariisin oopperan ja ohjasi Ballets Espagnols Pariisissa (perilliset of Djagilev n Ballets Russes ). Hän teki yhteistyötä tuon ajan suurten espanjalaisten säveltäjien kanssa: Manuel de Falla , Enrique Granados , Isaac Albéniz , José Padilla . Mutta myös Federico García Lorcan , laulajan Miguel de Molinan tai tanssija Vicente Escuderon , flamencohahmojen, kanssa. Hän oli myös virtuoosi tanssiinsa integroidusta kastanjeteista.
• La Argentinita (Encarnación López Júlvez, Buenos Aires, 1895 - New York 1945) bailaora ja espanjalais-argentiinalainen koreografi, Pilar Lópezin vanhempi sisar, myös tanssija. Hänelle annettiin lempinimi La Argentinita (pieni Argentiina) välttääkseen sekaannusta viisi vuotta vanhemman Antonia Mercén kanssa ja jo lempinimeltään La Argentina . Hän osallistui taidevirtauksia aikaa, noin Generación del 27 , ja yhteistyötä lukuja, kuten runoilijat Rafael Alberti , Federico García Lorcan , elokuvantekijä ja näytelmäkirjailija Edgar Neville tai Ignacio Sánchez Mejías (jäljempänä "kirjailija Torero", joka oli hänen kumppani). Vuonna baletin että hän oli luonut, hän työskenteli kuuluisa tanssijoiden kuten Juana La Macarrona , La Malena , José Greco , ja suuri kitaristi Carlos Montoya , ja saatu voittaa, erityisesti New Yorkin vaiheet, pariisilainen, Berlin.
• La Macarrona tai Juana la Macarrona (Juana Vargas de las Heras, Jerez de la Frontera 1870-Sevilla 1947; lue artikkeli espanjaksi tai englanniksi, kehittyneempi), flamencokitaristin Juan de Vargasin ja Ramona de las Herasin tytär, cantaora  ; katsoi siskonsa María yhtenä suurimmista tanssijat kultakauden flamencon ja aikakauden "cantantes kahviloita", he polveutuvat Tío Vicente Macarrón tai Tío Juan Macarrón, kaksi historiallista cantaores veljestä (jäljempänä XVIII th  -luvulla).
• La Malena (Magdalena Seda Loreto, Jerez de la Frontera, 1872 - Sevilla, 1956) bailaora piti aikanaan maanmiehensä La Macarronan ainoana mahdollisena kilpailijana , hän työskenteli myös La Argentinitan kanssa .
• Pastora Imperio (Pastora Rojas Monje, Sevilla, 1887 - Madrid, 1979) tunnettu tanssija, laulaja ja näyttelijä. García Lorcan ja Falan ystävä , Manuel de Falla sävelsi hänelle velhon rakkauden baletti-pantomiimimuodossaan vuoropuhelujen ja kappaleiden kera vuonna 1915 María Martínez Sierran librettoon.

• Barcelonan vahamuseo  : Carmen Amaya (keskellä), La Chunga (oikealla) ja Pastora Imperio vasemmalla.

• La Argentina vuonna 1930 .

• La Argentinita vuonna 1916 .

• Pastora Imperio vuonna 1913 .

• Pastora Imperio vuonna 1922 .

Tanssi: nykytaiteilijat (edelleen elossa tai kuolleet vuoden 2000 jälkeen)

• Antonio Canales (Antonio Gómez de los Reyes, Sevilla 1961 ) tanssija, koreografi, näyttelijä (etenkin Tony Gatlif vuonna Vengo ).
• Antonio Gades , (Antonio Esteve Ródenas tai Rodeñas, Elda , 1936 - Madrid , 2004) tanssija ja koreografi, jota pidetään yhtenä aikakauden tärkeimmistä: koreografioistaan, yhteistyöstään Paco de Lucían kanssa ja hänen luomista elokuvistaan jossa Carlos Saura (mukaan lukien ”flamenco trilogia”) hänen osaltaan kansainvälistä popularisoinnin flamencoa ja oli ensimmäinen johtaja Ballet Nacional de España .
• Belén Maya (Belén Maya García, New York 1966 ), näemme hänet Carlos Sauran elokuvissa ja erityisesti Flamenco, Flamenco (2010) -elokuvan julisteessa .
• Cristina Hoyos (Cristina Hoyos Panadero, Sevilla 1946 ) tanssija, koreografi, opettaja, yrityksen johtaja ja näyttelijä; se vie johtavan roolin yhdessä Antonio Gadesin kanssa trilogiassa Flamenco of Carlos Saura ( Veren avioliitto , Carmen , Velho rakkaus ).
• Israel Galván (Israel Galván de los Reyes, Sevilla 1973 ) tanssija ja kokeellisen flamencon koreografi (taipumus abstraktioon), kun hänen sisarensa Pastora Galván, joka on myös tanssija ja koreografi, tunnustetaan viitteeksi perinteisessä flamencossa nykypäivän hui; he ovat bailaoreiden ja koreografien Eugenia de los Reyes Bermúdezin ja José Galvánin perinteisten "flamencomestareiden" lapsia ; Israel Galván on tunnustettu Espanjassa, mutta vielä enemmän Ranskassa, jossa hän osallistui mm. Festival d'Avignoniin vuosina 2009 ja 2017.
• Joaquín Cortés ( Cordoba 1969) bailaor , koreografi, näyttelijä, ohjaaja ja tuottaja, espanjalaisesta romaniperheestä; Voimme arvostaa hänen taidetta Baile ja hänen toimintansa elokuvissa: kukka salainen vuoteen Pedro Almodóvar (1995), Flamenco jonka Carlos Saura (1995) ja Gitanon Manuel Palacios ja Arturo Pérez-Reverte (2000).
• La Chana ( Antonia Santiago Amador , Barcelona 1946) -tanssija, joka on kuuluisa poikkeuksellisesta rytmitajustaan, kompassinsa turvallisuudesta (rytmi ja mitta), taconeonsa palavasta voimasta (flamencotapitanssi), zapateadonsa tarkkuudesta ja virtuoosisesta nopeudesta (tanssi käytännössä toteuttaa siro zapateo tai taconeo ). Kroatialainen ohjaaja Lucija Stojević omisti hänelle vuonna 2016 pitkät dokumentit: “La Chana - Flamenco on elämäni” . Bailaor ja koreografi Antonio Canales on aina esitteli julkisesti hänen "maestra").
• La Chunga (Micaela Flores Amaya, Marseille 1938) tanssija, näyttelijä ja naiivin taiteen taidemaalari; La Chunga voidaan kääntää ranskaksi La Craignosse  ; hän on serkku Carmen Amaya La Capitanalle ja Dolores Amaya Moreno La Pescaíllalle , joka on kantoran Rafael “El Tuerto ” veljentytär , ja sukulainen Camarón de la Isla  ; hän oli monien runoilijoiden, kuten Blas de Otero , Rafael Alberti, museo …
• María Pagés (María Jesús Pagés Madrigal, Sevilla 1963) bailaora, pukusuunnittelija, kansallisesti ja kansainvälisesti tunnustettu koreografi, hän oli osa Antonio Gadesin ja Mario Mayan yrityksiä ennen oman yrityksen perustamista vuonna 1990; näemme hänet erityisesti elokuvassa Flamenco (Carlos Saura vuonna 1995); hänet palkittiin tanssista vuoden 2012 Sevillan flamencobiennaalissa ja vuoden 2010 parhaasta näyttelystä.
• Merche Esmeralda (Mercedes Rodríguez Gamero, Sevilla 1947) bailaora, koreografi, cantaora ja näyttelijä; hän on tehnyt yhteistyötä Joaquín Cortésin , Joaquín Grilon ja Antonio Canalesin kanssa  ; näemme hänet Flamenco elokuvissa jonka Carlos Saura ja Alma Gitana vuoteen Chus Gutiérrez  ; hän perusti tanssikoulunsa vuonna 1995.
• Sara Baras (Sara Pereyra Baras, San Fernando , Cádiz , 1971) bailaora, koreografi ja yrityksen johtaja; hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Manuel Moraon , Enrique Morenten , Paco Peñan , Merche Esmeraldan , Antonio Canalesin kanssa  ; tänään hän luo omia esityksiä yrityksessään: Ballet Flamenco Sara Baras, joka luotiin vuonna 1998.

• Antonio Gades .

• Carlos Saura .

• Belén Maya .

• Israel Galván .

• Joaquín Cortés vuonna Cale (2009). Kuva: Stéphanie Pistel.

• La Chunga .

• Sara Baras , 2015.

Elokuvateatteri

• Carlos Saura (Carlos Saura Atarés, Huesca 1932) on tuottelias espanjalainen elokuvantekijä ja ohjaaja, joka on tunnetuimpia maailmanlaajuisesti, monipalkittu ja varmasti yksi vaikutusvaltaisimmista viimeisten 60 vuoden ajalta espanjalaisen tai latinalaisamerikkalaisen elokuvan kanssa Luis Buñuelin ja Pedro Almodóvarin kanssa . Rikkaassa elokuvassaan, musiikissa ja tanssissa yleensä, erityisesti flamencossa, on toistuvia teemoja. Panemme merkille erityisesti useita flamencolle omistettuja elokuva-baletteja. Ensimmäinen hänen Flamenco Trilogy (fiktio ja tanssia Antonio Gades ): Veren häät ( Bodas de Sangre ) vuonna 1981 innoittamana García Lorcan , niin Carmen vuonna 1983 innoittamana Mérimée ja Bizet , lopulta L'Amour Sorcier ( El Amor Brujo ) vuonna 1986 innoittamana kirjoittanut Manuel de Falla . Sitten lisää dokumenttielokuvia puhtaasta tanssista: Sevillanas (1992), Flamenco (1995), Iberia (2005), Flamenco, Flamenco (2010). Voimme huomata, että hän on tehnyt elokuvia myös argentiinalaisen tangon , portugalilaisen fadon , argentiinalaisen kansanperinteen, aragonialaisen jota : Tango (1998), Fados (2007), Zonda folclore argentino (2015), Jota by Saura (2016) universumissa .
• Edgar Neville Romrée (Madrid 1899 - 1967) -elokuvantekijä (käsikirjoittaja ja ohjaaja), espanjalainen kirjailija ja näytelmäkirjailija: Muistamme monien muiden (fiktio- ja dokumenttielokuvat) joukossa elokuvan Duende y misterio del flamenco (1952), joka koskee flamencoa. Monien muiden joukossa (runous, teatteri, romaanit, esseet) voimme muistaa kirjat: El baile, cuentos y relatos cortos (Madrid, Castalia, 1996) ja Flamenco y cante jondo (Madrid, Rey Lear, 2006).
• Emir Kusturica ( Sarajevo , Bosnia-Hertsegovina , 1954) usean palkittu Serbian ja Ranskan elokuvantekijä, näyttelijä ja muusikko (myös Golden Lion (1981) ja hopea (1998) on Venetsian elokuvajuhlilla , eli Silver Bear klo Berliinin Festival 1993 kaksi Palmes d'Or ja parhaan ohjaajan palkinnon klo Cannesin elokuvajuhlilla ); musiikki (etenkin mustalainen) on läsnä hänen elokuvissaan, erityisesti serbialainen trumpetisti Boban Marković, jonka fanfarossa on 11 muusikkoa, ja hänen oman ryhmänsä No Smoking Orchestra  ; mustalaiset ovat keskeinen teema kaksi hänen elokuvia: Le Temps des Gitans (1988) ja Chat Noir, chat blanc (1998).
• Manuel Palacios, espanjalainen kirjailija, näytelmäkirjailija, ohjaaja ja elokuvantekijä; Yksi hänen dokumentteja, tv fiktioiden ja elokuvia, me muistaa elokuvamusikaali: Bodas de Gloria (1995), ja hänen elokuvan Gitanon kanssa Laetitia Casta ja Joaquín Cortés sisäkaton.
• Tony Gatlif (s. Michel Boualem Dahmani Algerissa 1948, kabyle-isä ja mustalaisäiti) ranskalainen ohjaaja, näyttelijä, käsikirjoittaja, tuottaja ja säveltäjä; romaniväestö, heidän ”ääni- ja musiikkimaailmansa (erityisesti mustalaismusiikki, mustalaismusiikki ja flamenco) rikkaus ja monimuotoisuus ovat usein hänen elokuviensa keskipisteessä; Hän sai kaksi Cesars parhaasta musiikin kirjoitettu elokuvan (1999 varten Gadjo Dilo ja 2001 varten Vengo ) ja ohjaajan palkinnon klo 2004 Cannesin elokuvajuhlilla varten Exils . Hänen elokuvistaan ​​mainitsemme erityisesti niiden yhteydet musiikkiin ja flamencoon: trilogia Les Princes (1983), Latcho Drom (1993), Gadjo dilo (1997), sitten Swing (2001) ja erityisesti Vengo (2000), joka sisältää kohtaukset, joissa flamencolla on johtava rooli (mukaan lukien flamencofuusion musiikillinen väliintulo egyptiläisen musiikin kanssa, mukana Tomatito ja Sheik Al Tuni).

• Carlos Saura vuonna 2011.

• Edgar Neville Romrée vuonna 1936.

• El Baile , säveltäjä Edgar Neville, Palacio de Bellas Artes, república Dominicana, 1976.

• Emir Kusturica pelaa bändinsä kanssa.

• Tony Gatlif vuonna 2016.

Asiakirjat

• Gabriel Sandoval: [ranskaksi] flamencoasenteet (aurinko) ja: Le Flamenco, entre revolt et passion (Milano, 2003).
• José Manuel Gamboa: [espanjaksi] 1 - Víctor Monge Serranito. El guitarrista de guitarristas - kirja (456 sivua) + DVD / El Flamenco Vive, Madrid, 2017. 2- ¡En er mundo! De cómo Nueva York le mangó a París la idea moderna de flamenco (Flamenconautas. 1a parte: Pioneros y conquistadoras) / Athenaíca Ediciones Universitarias, Sevilla, 2016. 3- Guía libre del flamenco , yhteistyössä Pedro Calvon kanssa / Iberautor, Madrid, 2001 4- Una historia del flamenco / Espasa Calpe, Madrid, 2005 ja 2011. 5- Flamenco A: sta Z. Diccionario de términos flamencoon , yhteistyössä Faustino Nuñez / Espasa Calpe, Madrid, 2007. 6- Luis Maravilla. Por derecho (yhteistyössä Miguel Espin / Fundación Machado, Sevilla, 1990). 7- Perico el del Lunar. Flamenco de antología (Ediciones La Posada, Cordoba, 2001). 8- Sabicat. Sabicas nuestro tio de Américan kirjeenvaihto. Su obra toque X -tyyli (El Flamenco Vive, Madrid, 2013 - Larespondencia de Sabicas). 9- Universo Morente. Creación y vida, kirjoittanut Enrique Morente / TF Editores, 2015 .

Huomautuksia ja viitteitä

• (es) Tämä artikkeli on osittain tai kokonaan otettu Wikipedian espanjalaisesta artikkelista "  Flamenco  " ( katso kirjoittajaluettelo ) .

Huomautuksia

1. Vuoteen Pragmática , julkaistiin 1783, Charles III toteaa, että mustalaiset ovat Espanjan kansalaisia, edellyttäen, että seuraavia sääntöjä noudatetaan:
   • Kielto kutsua itseään mustalaiseksi, sikäli kuin kaikki kansalaiset ovat tasa-arvoisia,
   • Lasten on mentävä kouluun neljän vuoden iästä lähtien,
   • Mustalaiset voivat vapaasti asettua haluamaansa,
   • Mustalaiset voivat harjoittaa mitä tahansa toimintaa,
   • Mustalaisilla on oikeus henkilökohtaisen ja terveyden suojeluun,
   • Ihmiset, jotka vastustavat mustalaisten maahantuloa tai asettamista, rangaistaan,
   • Ne, jotka vastustavat mustalaisten integraatiota, rangaistaan.
   Vastineeksi mustalaisten, jotka haluavat hyödyntää Pragmátican olosuhteita, on:
   • luopua pukeutumistavastaan,
   • eivät puhu heidän kieltään julkisesti,
   • asettua ja hylätä vaeltava elämä.

Viitteet

1. “  https://www.danceus.org/flamenco/the-a-to-zs-of-flamenco-dance-f-is-for-floreo/  ” .
2. "  http://www.juntadeandalucia.es/educacion/vscripts/wbi/w/rec/5124.pdf  " .
3. B.Leblon, Flamenco , s.  7.
4. http://www.lamediatheque.be/dec/genres_musicales/flameco/
5. Machado Álvarez, Antonio, Kokoelma flamenco-kappaleita, jotka on kerännyt ja merkinnyt Demófilo, Sevilla , 1881 .
6. Encyclopædia Universalis , “  Flamenco  ” , on Encyclopædia Universalis (käytetty 20. syyskuuta 2017 ) .
7. (es) Ángeles Lucas , "  La huella Cultural de los negros slavos en España es indeleble  " , El País ,1. st lokakuu 2016( ISSN  1134-6582 , luettu verkossa , käytetty 19. huhtikuuta 2020 ).
8. arabien kulttuurikeskus , "  Matkustelu Musiikki: Maqam ja flamenco  " , on www.culture-arabe.irisnet.be (näytetty 30 lokakuu 2017 ) .
9. Frédéric Deval , "  Bernard Leblon: flamenco  ", Cahiers d'ethnomusicologie. Aiemmin Kannettavat perinteistä musiikkia , n o  9,1. st joulukuu 1996, s.  329-331 ( ISSN  1662-372X , luettu verkossa , käytetty 19. syyskuuta 2017 ).
10. “  http://www.revues-plurielles.org/_uploads/pdf/9_10_6.pdf  ” .
11. "  Flamencon historia ja alkuperä - Andalucían virallinen matkailusivusto  " , www.andalucia.org (käytetty 19. marraskuuta 2017 )
12. "  Andalusia: flamenco night in Granada  " , Le Monde (käytetty 20. syyskuuta 2017 ) .
13. “  http://www.sivola.net/download/Peuples%20sans%20territoire%20compact.pdf  ” .
14. “  Kokoelma. Roms, Gypsies, Manouches et Tsiganes  ” , osoitteessa compilhistoire.pagesperso-orange.fr (kuultu 16. lokakuuta 2017 ) .
15. Jean-Marie Lemogodeuc ja Francisco Moyano, Le Flamenco , PUF, s.  114-125 .
16. Patrick Labesse , "  Froyéric Deval, Royaumont -säätiön musiikkituottaja, on kuollut  ", Le Monde.fr ,5. huhtikuuta 2016( ISSN  1950-6244 , luettu verkossa , kuultu 20. syyskuuta 2017 ).
17. Frédéric Deval, Le Flamenco et ses Valeurs , Aubier, 1989, s.  62 .
18. Frédéric Deval, Le Flamenco et ses Valeurs , Aubier, 1989, s.  17 .
19. "  Kollokviumit  " .
20. Bernard Leblon, mustalaiset ja flamenco. Flamenco-taiteen syntyminen Andalusiassa , Gypsy Research Center - CRDP Midi-Pyrénées, 1994.
21. Katso erityisesti Euroopan filosofian sanasto . Sanakirja kääntämättömästä , Barbara Cassin (toim.). Katso myös Nadine Ly: n esipuhe seuraavaan kirjaan: Ignacio Gárate Martínez , Le Duende, jeu sa vie , La Varenne, Encre Marine,2005, 59  Sivumäärä ( ISBN  2-909422-95-X ja 978-2909422954 ) , esipuhe.
22. ”  Sanan” Olé  ”alkuperä, Les Alganecdotes ,7. marraskuuta 2013( lue verkossa , tutustunut 19. syyskuuta 2017 ).
23. Juego y teoría del duende .
24. “  https://www.editions-allia.com/files/pdf_158_file.pdf  ” .
25. "  La Lupi  " , osoitteessa www.flamenco-culture.com
26. "  El Amor Brujo - Danza Ritual del Fuego & Canción del Fuego Fatuo  " [video] , YouTubessa (käytetty 11. lokakuuta 2020 ) .
27. Pedro Soto de Rojas: espanjalainen runoilija 1584 - 1658 hän kirjoitti erityisesti: "Paraíso cerrado para muchos, jardines abiertos para pocos", (Paratiisi suljettu monille, puutarhat vain harvoille) hermeettinen runo seitsemässä jaksossa. Tästä runoilijasta Federico García Lorca kirjoitti: ”Soto de Rojas lukkiutuu puutarhaansa kuvaamaan suihkulähteitä, daalioita, kultasimpukoita ja suloisia ilmoja. Ilmaisee puoliksi italialaiset Moriscot, jotka ravistelevat edelleen hänen runonsa oksia, hedelmiä ja paksuuksia. » Luettava verkossa virtuaalisen kulttuurikeskuksen Cervantesin sivustolta (kirjaklubi, joka vaatii rekisteröitymisen ja tilaamisen): «  Pariisin Octavio Paz -kirjaston virtuaalilukukerho  » , Instituto Cervantesista (kuultu 9. huhtikuuta 2019 ) .
28. Ehkä Juan Climaco (575 - 606? Tai 649?) Kuka kirjoitti "Escala al paraiso" (paratiisin asteikko).
29. "  Federico García Lorca" Peli ja teoria ", ranskankielinen käännös Claude Boisnard sivu 6 (kaikkiaan 13: sta)  "
30. Alkuperäinen teksti espanjaksi, Juego y teoría del Duende (1933), sivut 3 ja 4 (kaikkiaan 9)
31. “  http://dle.rae.es/?id=RaOp0rz  ” .
32. “  Historic Cajon Fred  ” , www.cajonfred.com ( katsottu 3. syyskuuta 2017 ) .
33. (fi-USA) "  Cajon Flamenco: David Kuckhermannin maailman lyömäsoittimet  " , David Kuckhermannin maailman lyömäsoittimet ,2017( lue verkossa , tutustunut 3. syyskuuta 2017 ).
34. Encyclopædia Universalis , “  TONÁ  ” , Encyclopædia Universalis (käytetty 22. syyskuuta 2017 ) .
35. Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön edustava luettelo on rikastettu 46 uudella elementillä .
36. “  https://www.mecd.gob.es/cultura-mecd/areas-cultura/patrimonio/mc/patrimonio-inmaterial/elementos-declarados/comunidad-autonoma/andalucia/flamenco.html  ” .
37. "  El Flamenco, Patrimonio Cultural Inmaterial de la Humanidad: Google Arts & Culture  " , Google Cultural Institute (käytetty 21. syyskuuta 2017 ) .
38. "  Kulttuuriministeriö  " (käyty 3. heinäkuuta 2017 ) .
39. "  Arte Flamenco  " (käytetty 11. helmikuuta 2019 ) .
40. "  Toulouse Flamenco Festival  " (vierailtu 11. helmikuuta 2019 ) .
41. John Szwed , "  Joten mitä: Miles Davisin elämä  " , Google-kirjoissa , Random House,31. toukokuuta 2012
42. “  Javier Molina  ” , www.andalucia.org
43. "  Paco el Barbero  " , www.andalucia.org
44. (es) "  Paco de Lucena: 150 ñρosνια , esittäjä Eusebio Rioja - Revista DeFlamenco.com  " , sivustolla Revista DeFlamenco.com ,15. helmikuuta 2009(käytetty 9. kesäkuuta 2020 ) .
45. “  Rafael del Águila  ” , www.andalucia.org
46. "  RAFAEL DEL ÁGUILA -GUITARRISTAS - El Arte de Vivir el Flamenco  " , osoitteessa elartedevivirelflamenco.com
47. "  Pedro Soler  " , Jazz'halossa
48. "  Täältä löydät tämän elokuvan esittelyn, jossa on tämä kohta Tomatiton ja Sheik Al Tunin kanssa  "
49. Ren Pohrenin , Paco de Lucían ja perheen(in) : pääsuunnitelma , Espanjan tutkimuksen seura,1992, 169  Sivumäärä ( ISBN  978-0-933224-62-9 , lue verkossa ).
50. (es) "  Rubem Dantas  ' osoitteessa www.rubemdantas.com (käytetty 28. lokakuuta 2017 ) .
51. (in) Flamenco: Ristiriitaiset historiat tanssin Michelle Heffner Hayes, McFarland Publishing, 2009, ( ISBN  9780786439232 ) , s. 173-178.
52. (Es) Israel Galván asombra Pariisissa con "La Curva" in El País 16. tammikuuta 2012 alkaen.
53. lukien duetto suuri Manuela Vargas päälle Sketches of Spain mennessä Miles Davisin tässä elokuvassa.
54. Hubert Heyrendt, "  " La Chana ": Flamencon entinen kuningatar  ", La Libre Belgique , 31. toukokuuta 2017( luettu verkossa , kuultu 6. huhtikuuta 2020 )
55. "  La Chana  " puolesta Cinespaña, päällä Espanjan filmifestivaaleilla Toulousessa ja sen alueen , 2017(käytetty 6. huhtikuuta 2020 ) . Tämä dokumenttielokuva avasi muun muassa Cinespaña- festivaalin29. syyskuuta 2017 Cinémathèque de Toulouse -tapahtumassaja näytettiin Arte- televisiokanavalla5. huhtikuuta 2020.
56. Näet otteita tästä dokumentista: Lucija Stojević, "  La Chana - Flamenco on elämäni  " , replay.orange ,5.-12.4.2020(käytetty 6. huhtikuuta 2020 ) .
57. Katso espanjankielisen Wikipedia-artikkelin johdanto Antonia Santiagosta.
58. (es) Juan José Téllez, "  Muu all Paco de Lucía: una aproximación a la tradición del flamenco en el Campo de Gibraltar.  » , Música oral del Sur, revista internacional bianual n ° 8, Centro de documentación musical de Andalucía. ,2009(käytetty 2. tammikuuta 2018 ) ,s.  70.
59. “  PALACIOS-käsikirja  ” , osoitteessa www.musiquealhambra.com
60. "  Vengo flamenco mustalaiset tanssivat espanjalaista espanjalaista musiikkia latinalaista HD  " [video] , YouTubessa (katsottu 11. lokakuuta 2020 ) .

Katso myös

Bibliografia

 : tämän artikkelin lähteenä käytetty asiakirja.

• (es) José Manuel Caballero Bonald , Luces y sombras del flamenco .
• (es) Félix Grande , Memoria del flamenco , Alianzan pääkirjoitus, 1999.
• (es) Félix Grande , García Lorca y el flamenco , 1992.
• (es) José Manuel Gamboa  (es) , Una historia del flamenco , Espasa Calpe, 2005.
• (es) Alfredo Grimaldos  (es) , Historia social del flamenco , Peninsula, 2010.
• (es) Claude Worms, Duende flamenco. Flamencokitaran metodinen antologia , toim. Herra Combre.
• Mario Bois , Le Flamenco dans le texte , Éditions Atlantica, 2016, 288  Sivumäärä ( ISBN  978-2758802617 ) .
• Frédéric Deval, Le Flamenco et ses Valeurs , Aubier, 1989, 89  Sivumäärä ( ISBN  978-2700727012 ) .
• Frédéric Deval, Le Flamenco à la question , Royaumontin säätiö , Suullisen ja improvisoidun musiikin laitos, 2002.
• Georges Hilaire , Initiation flamenca , Éditions du Tambourinaire , 1954.
• Victoria Hislop ( kääntänyt  englanniksi Séverine Quelet), Viimeinen tanssi [“  Paluu  ”], Pariisi, Les Escales,7. toukokuuta 2014, 452  Sivumäärä , 23 cm ( ISBN  978-2-36569-087-4 , important BNF n o  FRBNF43826115 ).
• Bernard Leblon, Flamenco , yksi CD mukana, Cité de la musique / Actes sud , 2001.
• Bernard Leblon, mustalaiset ja flamenco. Flamenco-taiteen syntyminen Andalusiassa , Gypsy Research Center - CRDP Midi-Pyrénées, 1994.
• Jean-Marie Lemogodeuc ja Francisco Moyano, Le Flamenco , PUF, kokoonpano "  Mitä minä tiedän?  », 1994, 127  s. ( ISBN  978-2130463986 ) .
• Véronique Mortaigne , Le Monde , 28. toukokuuta 1993.

Elokuva

• Flamenco klo 5.15 , kanadalainen dokumenttielokuva, joka voitti Oscarin parhaasta lyhytdokumentista vuonna 1984
• Luz del flamenco , ranskankielinen dokumenttielokuva (RTVE / ARTE 1997): flamencon historia alkuperästä kantantien kahviloihin , tanssiakatemioihin ja Paco de Lucíaan , todistuksin, haastatteluin ja harvinaisia ​​arkistokuvia ( kuunnella ja nähdä verkossa )
• Flamenco, Flamenco jonka Carlos Saura (esittely)

Aiheeseen liittyvät artikkelit

• Duende
• Andalusian musiikki
• Uusi flamenco
• Luettelo flamenco-taiteilijoista
• Kathak
• Flamenco-sanasto

Ulkoiset linkit

• Auktoriteettitiedot  :
  • Ranskan kansalliskirjasto ( tiedot )
  • Kongressin kirjasto
  • Gemeinsame Normdatei
  • National Diet Library
• Kuvataiteen lähde  :
  • RMN Grand Palais -valokuvatoimisto
• Ilmoitukset yleisissä sanakirjoissa tai tietosanakirjoissa  :
  • Encyclopædia Britannica
  • Encyclopædia Universalis
• Flamencokulttuuri, flamencoportaali
• Alhambran musiikki, flamenco-uutiset
• Origins de lo flamenco y secreto del cante jondo
• Encyclopedia Britannica Flamenco, musiikki ja tanssi